Kuva: FIBA Europe Kreikka voitti koripallon EM-kisoissa lohkonsa ja eteni Latviassa pelattaviin jatkopeleihin. Joukkue voitti torstaina Espanjan 90–86. Se tarkoitti Espanjan putoamista jatkosta. Kreikan päävalmentaja Vassilis Spanoulis ei silti ollut yhtä hymyä ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa. Hän pöyristeli tähtipelaajansa Giannis Antetokounmpon kohtelua. – Jälleen kerran, olen nähnyt suuren eron vapaaheittojen määrässä. Minun täytyy katsoa peli uudestaan. Tällaisessa ottelussa ei voi olla niin, että toisella joukkueella on 37 yritystä ja toisella 19, aloitti Spanoulis. – Ei voi olla niin, että Luka (Dončić) ja muut pelaajat heittävät 20–23 vaparia per peli ja Giannis joutuu anomaan virheitä samalla kun häntä hakataan. Ainakin kahdesti hänen olisi pitänyt saada epäurheilijamainen virhe, ja meidän täytyy kohdata kaikki samojen kriteerien mukaisesti. – Jos kohtelemme Lukaa, (Nikola) Jokićia, (Alperen) Şengüniä, (Lauri) Markkasta näin, meidän täytyy kohdella Giannisia samalla tavalla. Vain 12 vapaaheittoa Giannikselle on liian vähän. Hän olisi voinut saada ainakin kymmenen lisää. Meillä on joukkue, jossa kunnioitamme kaikkia, ja minä itse ennen kaikkea kunnioitan suuresti valmentaja (Sergio) Scarioloa ja Espanjaa, joka on saavuttanut uskomattomia asioita viimeisen 15 vuoden aikana, mutta minun täytyy olla rehellinen itselleni ja pelille, ja sanoa totuus, avautui Spanoulis. Kreikka kohtaa Israelin EM-kisojen neljännesvälierissä. Suomi pelaa lauantaina Serbiaa vastaan. LUE MYÖS: Suuri suru: entinen Leijona-valmentaja on poissa (LeijonaUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Giannis Antetokounmpo koripallon EM-kisat Kreikka Lauri Markkanen Vassilis Spanoulis Tuoreimmat Uutiset Ei mitään epäselvää: Maailmalta selvä tuomio Esapekka Lapin MM-jatkosta Kalle Lassilan mitta täyttyi – tylyjä totuuksia Suomen hiihtotähdistä Suvi Minkkinen sai shokkitiedon välittömästi voittonsa jälkeen Shokkipaluu Ferrarille? F1-maailmassa leviää nyt hurja huhu VM: Rallimies lähestyi Janni Hussia melkoisella tavalla, kun kisa oli ohi Urheilucastissa rajua vihjailua Jesse Puljujärvestä ja Antti Pennasesta Valtteri Bottas oltiin jo valmis lyömään Mercedeksen rattiin – sitten tuli iso käänne THF:ssä hurja heitto: Tekeekö Jokerit todellisen shokkikaappauksen? Red Bull ylitti rajan – Max Verstappen sai tarpeekseen Shokkiväite Oscar Piastrin kohtelusta McLarenilla – ”Kuvottavaa” UC: Kärpät teki sen taas – kovan luokan kaappaus Rallin MM-sarjalta päivitys Kalle Rovanperästä – fanit vetivät heti johtopäätöksensä Kaisa Mäkäräinen myönsi Ylellä karun totuuden urastaan IS: Sonja Leinamo ällistyi siitä, mitä hänelle sanottiin kilpailun jälkeen Kenkää tuli – Red Bull -kuski avasi saman tien sanaisen arkkunsa Lue myös: Lauri Markkasen pomo katsoi suomalaisen touhua – lausui kaksi paljonpuhuvaa sanaa Muut lajit 17.11.2025 - 21:01 Lasse Honkanen Vahvistus: Toyotan rallimestari otti ja lähti Muut lajit 23.10.2025 - 22:34 Lasse Honkanen Suosikkiselostaja kuoli traagisesti 52 vuoden iässä Muut lajit 10.10.2025 - 19:01 Lasse Honkanen