Kuva: Taneli Niinimäki / AKKOliver Solbergin huikea näytös oli Monte Carlon MM-rallin suurin puheenaihe. Suomalaisittain ralli oli kuitenkin karua katsottavaa. Sen huomioi myös Ylen asiantuntija Henri Haapamäki.Toyotan Sami Pajari oli nimittäin pahasti hukassa. Kahdesti ulos ajanut Pajari purki pettymystään tiedotteessa. – Ennen kisaa oli hyvä fiilis, jopa parempi mitä koskaan ennen Montea. Samantien kisan alusta alkaen kuitenkin oli hyvin haastavaa. Vauhtia ei löytynyt ja silti tuli virheitä. Todella hämmentävä viikonloppu. – Tuntui jopa epätoivoiselta. Kun ei lähde niin ei lähde. En varmaan ikinä ole ajanut näin huonoa kilpailua omasta näkökulmastani. En tarkoita suoritusta vaan yleisesti, miltä kaikki tuntui. Kaikki oli yhtäkkiä tosi vaikeaa, Pajari kertoi.Haapamäki ei ole heittänyt kirvestä kaivoon 24-vuotiaan Pajarin suhteen. Vauhdin puute huolestuttaa kuitenkin. Nyt pitää alkaa tapahtua. – Nyt pitää saada oikeasti tosi kovia erikoiskoeaikoja ajettua ja rallista hyvä tulos. Jos siellä ajetaan sijoista 5–8 ja käydään muutaman kerran penkassa, jatkaminen on jo todella hankalaa.– Onnistuminen ruokkii onnistumista. Kun ongelmien vyöry alkaa, kuten Monte Carlossa, siitä alkaa negatiivinen kierre. Se on saatava nyt poikki. Ruotsissa on iskun paikka, selvitti Haapamäki Ylelle. LUE MYÖS: Huippujuoksija pihalle – Suomen EM-kisajoukkueelle täysi katastrofi (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Henri Haapamäki Sami Pajari Lue myös: Kalle Rovanperä ja Ott Tänak kävivät tiukan keskustelun – se taisi olla viimeinen pisara toiselle Ralli 10.08.2026 - 11:43 Lasse Honkanen Jari-Matti Latvalaa viedään kunnolla takaisin rallin MM-sarjaan – yksi mies on estämässä aikeet Ralli 09.08.2026 - 16:01 Lasse Honkanen Juha Kankkusen edessä iso keskustelu – kahden suomalaisen kohtalo Toyotalla saa sinettinsä Ralli 09.08.2026 - 09:41 Lasse Honkanen