Kuva: Taneli Niinimäki / AKK Sportivo TVRallin MM-sarjan ensi kauden kuskiruletti puhutti Suomen MM-rallin yhteydessä. Lusikkaansa soppaan tarjoili myös Ylen asiantuntija Henri Haapamäki.Haapamäki pohti etenkin Toyotan ensi kauden tilannetta Ylelle. Kysymyksiä on vielä ilmassa. Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala myönsi, että Sebastien Ogierin jatko on yksi iso kysymys. Haapamäki nosti esille myös saman aiheen.– Mitä esimerkiksi hänen perheensä ajattelee ralliuran jatkamisesta ensi vuodeksi? Nytkin Ogier on ollut jatkoajalla. Hän on ajanut maailmanmestaruudesta, mutta hän on jättänyt myös ralleja väliin, Haapamäki arvioi Ylelle.Haapamäki nosti sitten esille todellisen jokerikortin. Hän pitää mahdollisena, että Toyota palkkaa Teemu Sunisen pääluokkaan. Suninen on tehnyt tällä kaudella vahvaa työtä EM-sarjassa ja WRC2-luokassa. Jälkimmäisessä hänen allaan on ollut Toyotan Rally2-auto.Tällä kaudella Toyotan testikuskina työskennellyt Ott Tänak on myös vahva nimi talliin.– Se ei ole millään tavalla mahdottomuus, Haapamäki arvioi virolaisen mahdollista paluuta.LUE MYÖS: Silja Kososen oli tehtävä raju ratkaisu – muuten ura olisi ollut ohi (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Henri Haapamäki Teemu Suninen Toyota Lue myös: Asiantuntija pitää selvänä: Janni Hussille leivotaan huippupestiä rallin MM-sarjassa Ralli 22.09.2026 - 16:00 Lasse Honkanen Toyotalta yllätysratkaisu: Kuski pihalle rallin MM-sarjasta Ralli 22.09.2026 - 08:03 Lasse Honkanen IL: Huono käänne Toyota-pomon terveydentilassa – näin Juha Kankkusen kohtalo naulataan Ralli 21.09.2026 - 17:52 Lasse Honkanen