Kuva: Andre Lavadinho / @World / Red Bull Content PoolToyotan Sebastien Ogier voitti Portugalin MM-rallin. Ranskalainen oli rallin ykkönen ennen Hyundain Ott Tänakia ja saman tallin Thierry Neuvillea. Eroa Ogierin ja Tänakin väliin jäi vajaat kahdeksan sekuntia, Neuvilleen yli minuutin.Ogierille voitto Portugalissa oli jo uran kuudes. Ennen sunnuntaina hän oli tasoissa suomalaisen rallilegendan Markku Alenin kanssa viidellä voitolla. Nyt Ogier meni ohi.– Markku Alén oli suuri idolini, hän on legenda. Olen saanut pitkään vastata kysymyksiin, milloin rikon hänen ennätyksensä. Nyt se tapahtui, sanoi urallaan nyt 60 MM-rallia voittanut Ogier YLEn uutisessa.Kalle Rovanperä joutui keskeyttämään lauantaina, mutta osallistui sunnuntain erikoiskokeisiin. Pistepussi karttui jonkin verran, sillä Toytota -kuljettaja oli Power Stagen kolmonen. Rovanperä lähti ralliin suurena ennakkosuosikkina.– Vaikea viikonloppu eikä todellakaan sitä mitä odotimme. Kiitos tallille tästä viikonlopusta, ja anteeksi menettämistämme MM-pisteistä. Se on iso pettymys, Rovanperä sanoi rehellisesti YLEn uutisessa.Thierry Neuville vahvisti johtoaan MM-sarjassa, koska pahin uhkaaja, Elfyn Evans, oli vasta kuudes. Kilpailun hassunkurisuuksiin kuului jälleen se, ettei rallin voittajaOgier saanut eniten MM-pisteistä voitosta huolimatta vaan kisan kakkonen, Tänak, kuittasi pulskimman pistepotin.LUE MYÖS: Näkökulma: Kaljanmyynti luo Liigalle uudenlaista uhkakuvaa (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Elfyn Evans Kalle Rovanperä Ott Tänak Sebastien Ogier Thierry Neuville Tuoreimmat Uutiset Esapekka Lapilta koskettava paljastus henkilökohtaisesta elämästä Mikko Rantanen oli vasta alkua – Dallas viritteli kunnon siirtopommia Vahvistus tuli: Valtteri Bottakselle tulikin huono F1-uutinen Marcus Grönholm lausui tylyt sanat uudelle työntekijälle – nyt hän on iso rallipomo Lauri Markkasen fanien raivo repesi – mediajätti ESPN reagoi nopeasti Paljastus: Ari Vatanen ällistytti toiminnallaan Suomen MM-rallissa HS: Jokerit ikävän vedätyksen kohteena – mitään ei ollut tehtävissä Suomalainen NHL-tähti lausui Seiskalle selvän mielipiteensä Teemu Selänteestä Testit paljastivat karun totuuden Michael Schumacherista Takavuosien F1-legenda haastoi Max Verstappenin – sai elämänsä nöyryytyksen Tähtipelaaja jätti Carolinan – lausui nyt selvät sanat Sebastian Ahosta Rallitähti ja kartanlukija rakastuivat – hempeä yhteiskuva F1-tallin pomo lausui selvää tekstiä Valtteri Bottaksen tulevaisuudesta Nyt kävi nolosti – kamera tallensi paljonpuhuvan videon Patrik Laineesta Cristiano Ronaldon temppu joukkuekaverilleen ällistyttää – ”En olisi ikinä uskonut”Lue myös: Esapekka Lapilta koskettava paljastus henkilökohtaisesta elämästä Ralli22.08.2025 - 19:00 Lasse Honkanen Marcus Grönholm lausui tylyt sanat uudelle työntekijälle – nyt hän on iso rallipomo Ralli21.08.2025 - 19:00 Lasse Honkanen Paljastus: Ari Vatanen ällistytti toiminnallaan Suomen MM-rallissa Ralli21.08.2025 - 19:00 Lasse Honkanen