Kuva: All Over PressFIA:n historic-rallien EM-sarjassa ajava Jari-Matti Latvala oli myös Tshekissä varsin ylivoimainen. Hän voitti Smucler Historic Vltava Rallyen lähes neljän minuutin erolla kaikkiin muihin.Latvala otti voitot EM-sarjalaisista, kategoriasta 4 sekä tietty nelivetoisten luokastakin. Suomalainen ajoi pohjat kaikilla muilla paitsi kahdeksannella erikoiskokeella. – Turbon ja pakosarjan välinen tiiviste petti EK:lla 7, minkä vuoksi ajoimme EK:n 8 rauhallisesti välttääksemme muita vaurioita, kertoi Latvala Lahti Historic Rallylle.– Kisasta jäi oikein hyvä fiilis. Perjantaina ennen kisaa satoi vielä aika rankasti. Lauantaiksi sade oli loppunut ja kisa aloitettiin melko märissä ja kosteissa olosuhteissa. Samanlaista oli Costa Bravassakin. Kun testitkin Tshekissä ajettiin vaikeissa olosuhteissa, aika lailla nopeasti pääsimme hyvään rytmiin ja ajo sujui oikein mainiosti.– EK:lla 10 eli sunnuntain toisella pätkällä meille tuli rengasrikko, kun ’leikkaamisen’ jälkeen palasin betonitielle jotenkin huonosti ja rengas tyhjeni. Onneksi aika lopussa, joten se ei vaikuttanut mitenkään kisaamme, kertasi Latvala. LUE MYÖS: Alisa Vainio ällistyttää maailmaa – selostaja toisteli näitä sanoja (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Jari-Matti Latvala Lue myös: Nyt sen voi sanoa: Janni Hussi teki paljastuksen itsestään ja rallimiehestä Ralli 06.09.2026 - 11:51 Lasse Honkanen Rallimies sanoi suoraan: Ei halua Sami Pajarille maailmanmestaruutta – syy on selvä Ralli 06.09.2026 - 07:49 Lasse Honkanen Kalle Rovanperän tulevaisuudesta hurja heitto: Koko Suomi sekoaisi Ralli 05.09.2026 - 19:51 Lasse Honkanen