Kuva: All Over PressToyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala jatkaa myös tällä kaudella itse ajamista. Hänen päätavoitteensa on jälleen Euroopan historic-sarjassa.Latvala nähdään kuitenkin kilpailemassa myös muualla. Asia nousi esiin lauantaina myös Flyingfinn.tv:n lähetyksessä. Asiantuntija Markus Silfvast puhui aiheesta, – Itse asiassa sen verran katselin tuossa lähtölistoja, kun viikon päästä lauantaina ajetaan meillä F-Cupin sarjan avaus tuolla Laukaa Uuraisilla… Sitten myös samaan aikaan sitten tuolla Tuurin suunnilla ajetaan historic-ralli. Näytti olevan siellä Tomiya Maekawa Jari-Matti Latvalan kartturi tuohon ralliin, paljasti Silfvast.– Pääsee ihan kotiteille siis nimenomaan Jari-Matti Latvalan kotiteille. Kun sinne Tuurin suuntaan menette, niin käykääpä Jari-Matti Latvalan rallimuseossa. Siellä on paljon nähtävää, selvitti selostaja Toni Lönnroos.Maekawa on siis Toyotan suojatti. Hän on Tunturirallissa Jarkko Nikaran kartanlukija.Janni Hussi oli viime kaudella Latvalan kartturi historic-sarjassa. Nainen ei kuitenkaan ehtinyt mukaan kaikkiin ralleihin. Latvalan ja Hussin välisen yhteistyön on kerrottu jatkuvan tänä vuonna.LUE MYÖS: Sami Pajari teki yhden asian harvinaisen selväksi – Juha Kankkunen näytti vihreää valoa (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Janni Hussi Jari-Matti Latvala Tuoreimmat Uutiset Mari Ederin elämä meni kertaheitolla uusiksi – ”Olen kusessa” Kimi Räikkönen hyppäsi uuden F1-auton rattiin – Ferrarilla tippui hetkessä leuka lattiaan Jari-Matti Latvala teki tylyn tempun Toyota-kuskille – nöyrä pyyntö kaikui kuuroille korville Venäjän hiihtotähti lähti vetämään maasta – pusutteli nyt länsimaalaisen hiihtäjän kanssa Teemu Selänteeltä raju reaktio HIFK:n toimintaan – tämä näky oli liikaa legendalle Janni Hussi vahvisti ikävän tiedon työstään rallimiesten kanssa HS: Homoseksuaalinen suomalainen kiekkotähti puhui nyt Veli-Matti Savinaisesta Kulissipaljastus: F1-pomolta hyytävä uhkaus Valtteri Bottakselle – ”Järkyttynyt” Kaisa Mäkäräinen siirtyy nyt täysin eri lajiin F1:n kuskimarkkinoilla muhii iso peliliike – Red Bull haluaa nyt tämän miehen Rallimaailmasta hurja arvio Sami Pajarista – Suomessa tätä ei ääneen ole sanottu UC: Patrik Laineen kohdalla keskustellaan nyt avoimesti ”shokkiuutisesta” – ”En yllättyisi” Suomalaiset naisjuoksijat löysivät toisensa – ”Rakkautta ensisilmäyksellä” Arvio: Max Verstappen lähtee Red Bullilta – yksi päätös katkaisi kamelin selän Näin SM-liigaan juonittiin ”halpa” superkaappaus – ”Hän voittaa pistepörssin” Lue myös: Jari-Matti Latvala teki tylyn tempun Toyota-kuskille – nöyrä pyyntö kaikui kuuroille korville Ralli 30.04.2026 - 17:59 Lasse Honkanen Janni Hussi vahvisti ikävän tiedon työstään rallimiesten kanssa Ralli 30.04.2026 - 11:51 Lasse Honkanen Rallimaailmasta hurja arvio Sami Pajarista – Suomessa tätä ei ääneen ole sanottu Ralli 29.04.2026 - 18:01 Lasse Honkanen