Kuva: TGR WRT / McKleinSportivo TVRallin MM-sarjassa on jäljelllä viisi osakilpailua. Toyotan Elfyn Evans johtaa sarjaa kolmen pisteen erolla Kalle Rovanperään. Sebastien Ogier on puolestaan kymmenen pisteen päässä Rovanperästä.Tiukka MM-taisto oli puheenaiheena myös Stage Mode -podcastissa, jossa toimittaja Luke Barry keskusteli aiheesta muun muassa Hyundailla MM-sarjassa aiemmin ajaneen Andreas Mikkelsenin kanssa. – Onko sinulla ennustetta siitä, mitä viimeisissä viidessä osakilpailussa saattaisi tapahtua? Tilanne on todella tasainen. Thierry (Neuville) on tavallaan sulkenut itsensä pois voittotaistelusta, mutta mielestäni häntä ei voi laskea ulos ennen kuin hän on matemaattisesti ulkona. Mutta erityisesti Elvin, Seb, Kalle ja Ott (Tänak) ovat kaikki hyvin lähellä toisiaan kärjessä.– Luulen, että heidän välillään on vain 13 pistettä. Onhan se aika vaikea veikata voittajaa tuosta joukosta, eikö? avasi Barry.– Joo. Mutta kun päästään asfaltille, uskon että Hyundai-kuskeilla tulee olemaan vaikeuksia, erityisesti sen perusteella, mitä näimme Kanarialla, aloitti Mikkelsen ja jatkoi.– Oli selvää, että Toyota oli monia askeleita edellä. Katsotaan, saavatko he (Hyundai) korjattua sen. Mutta ainakin soralla auto on ottanut joitakin kehitysaskeleita. Sen näkee Suomessa, sen näkee muissakin ralleissa. He ovat nyt lähempänä kärkeä. Silti uskon, että Hyundai-kuskeilla tulee olemaan vaikeuksia.– Rehellisesti sanottuna uskon, että Ogier vie mestaruuden tänä vuonna. Se on minun tunteeni. Hän on fiksu, todella fiksu kuljettaja. Hänellä on myös auto siihen. Uskon, että hänellä on vielä yksi mestaruus otettavissa. Se olisi aika tarina, jos hän onnistuisi siinä, ottaen huomioon miten kausi on mennyt.Ogierin temppu olisi hurja ja melkoinen nöyryytys muille rallitähdille, sillä hän on jättänyt väliin kolme MM-rallia tällä kaudella.LUE MYÖS: Enni Mälkönen ei voi käsittää, mitä hänelle tapahtuu (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Andreas Mikkelsen Kalle Rovanperä Sebastien Ogier Toyota Tuoreimmat Uutiset THF:ssä villi heitto NHL-hyökkääjän paluusta SM-liigaan – ”100 pinnaa heittämällä” Kerttu Niskanen teki Ylellä ikävän paljastuksen kilpasiskojensa touhusta – tätä ei TV:ssä näytetty Kimi Räikköseltä yllättävä ulostulo – Ferrari-fanien vinoilu alkoi saman tien Tieto tuli: Sonja Leinamo ulkona – kahta suomalaista ampumahiihtäjää odottaa vielä karumpi kohtalo Patrik Laine NHL:n suomalaisseuraan? – Mallina olisi tämä kauppa Yle: Iivo Niskanen ja suomalaishiihtäjä jakoivat dramaattisen hetken ladulla – siinäkö se oli? Enni Mälkösen ja Jari-Matti Latvalan yhteistyö sai ikävän päätöksen – näin kommentoitiin IS:lle IL: Jasmi Joensuu lausui kulisseissa selvät sanat Suomen valmentajille – pois lähtöviivalta Ulos selostustöistä olympialaisissa – Sami Jauhojärvi kertoi nyt suunnitelmansa Frida Karlsson ei voi käsittää, mitä mieshiihtäjä sanoi hänelle Tästä ei hiiskuttu: Valtteri Bottas pelasti Cadillacin nöyryytykseltä F1-testeissä Urheilucastissa villi olympiapaljastus – Leijonapelaajan isä oli ladata turpaan Ronnie O’Sullivanilta huikea temppu – yksi sana pilasi sitten ilon täysin Kerttu Niskaselta selvät sanat IS:lle – tästä hän ei halunnut puhua Kalle Rovanperän leiristä tylyä vihjailua Oliver Solbergista Lue myös: Enni Mälkösen ja Jari-Matti Latvalan yhteistyö sai ikävän päätöksen – näin kommentoitiin IS:lle Ralli 07.02.2026 - 09:55 Lasse Honkanen Kalle Rovanperän leiristä tylyä vihjailua Oliver Solbergista Ralli 06.02.2026 - 09:51 Lasse Honkanen Jari-Matti Latvalan sanat IS:lle tekivät selväksi – Janni Hussista ei mestaria leivota Ralli 05.02.2026 - 15:55 Lasse Honkanen