Suomalainen rallilegenda Ari Vatanen on kirjoittanut sosiaalisessa mediassa kauniisti joulun alla menehtyneestä Chris Reasta.

Rallin maailmanmestaruuden ja kymmenen MM-sarjan osakilpailua voittanut Vatanen, joka työskenteli myöhemmin europarlamentaarikkona, kertoi, miten sai tietää muusikon menehtymisestä ja mitä hän merkitsi rallimiehelle.

– Kuunnellessamme Driving Home for Christmas -kappaletta saimme kuulla, että Chris Rea on poistunut keskuudestamme. Olimme syvästi surullisia. Hän oli ”duunarimuusikko, joka piti autoista enemmän kuin julkisuudesta”. Vaikka hänestä tuli kuuluisa, hän pysyi ”tavallisena ruohonjuuritason miehenä, rosoisine, elettyine kasvoineen – laulaen elämästä”.

– Hän sanoi kerran: ”En voi kulkea kirkon ohi miettimättä, onko Jumala sisällä.” Perheellämme oli kunnia tutustua hänen perheeseensä 1980-luvulla. Asuimme samassa talossa ja jaoimme saman intohimon: autot. Chris viihdytti ystäviä kotonaan, ja ruokalista oli kirjoitettu suomeksi. Hänen pyttipannunsa ei jättänyt ketään kylmäksi!

– Chris oli ylpeä ”rockmusiikin pitkäikäisimmästä parisuhteesta” Joanin kanssa. Ajatuksemme ovat hänen sekä heidän tyttäriensä Josephinen ja Julian luona. Chris, äänesi on unohtumaton. Kappaleesi Every Second Counts kaikuu yhä korvissamme.

Päivitys tästä.

LUE MYÖS: Mestis-pelaaja katseli huoneessaan suu auki NHL-tähden ökymatkalaukkua – ”Vasta myöhemmin olen tajunnut” (Siniviiva.fi)