Kuva: Hyundai Motorsport GmbHToyotan Sebastien Ogier on ollut rallin MM-sarjan alkukauden ykkösnimi. Ranskalaislegenda on voittanut kolme rallia ja ajanut kerran kakkoseksi. Hän on siis osallistunut vain neljään ralliin.Ogierin on tarkoitus ajaa vain puolikas kaudesta. Hän on siitä huolimatta MM-sarjan kakkosena 19 pistettä Elfyn Evansin takana ja pisteen Kalle Rovanperän edellä. Ogierin mieli muuttui kesken viime kauden, kun hän päätti sittenkin lähteä taisteluun maailmanmestaruudesta ja ajaa loppusesongin kisat. Nyt saattaa käydä jotain samanlaista, uskotaan rallipiireissä.Hyundain tallipäällikkö Cyril Abiteboul on nimittäin sekoittanut pakkaa Dirtfish-sivustolla. Hän heitti kovan arvion tulevasta.– On mielenkiintoista nähdä, mikä Ogierin strategia Toyotan kanssa on. En tiedä, koska en ole siellä kuulemassa, mutta on mielenkiintoista nähdä, monta rallia häneltä jää väliin, jos hän on mestaruustaistossa.– Uskon, että edessä on kuskien puolelta erittäin jännittävä MM-taisto. Tiimin kannalta se on haastavampaa. Toyotalla on tietenkin etulyöntiasema meihin nähden viidellä autolla, erittäin vahvalla autolla ja vahvoilla kuskeilla.LUE MYÖS: Enni Mälkönen ei voi käsittää, mitä hänelle tapahtuu (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Cyril Abiteboul Kalle Rovanperä Sebastien Ogier Toyota Tuoreimmat Uutiset THF:ssä villi heitto NHL-hyökkääjän paluusta SM-liigaan – ”100 pinnaa heittämällä” Kerttu Niskanen teki Ylellä ikävän paljastuksen kilpasiskojensa touhusta – tätä ei TV:ssä näytetty Kimi Räikköseltä yllättävä ulostulo – Ferrari-fanien vinoilu alkoi saman tien Tieto tuli: Sonja Leinamo ulkona – kahta suomalaista ampumahiihtäjää odottaa vielä karumpi kohtalo Patrik Laine NHL:n suomalaisseuraan? – Mallina olisi tämä kauppa Yle: Iivo Niskanen ja suomalaishiihtäjä jakoivat dramaattisen hetken ladulla – siinäkö se oli? Enni Mälkösen ja Jari-Matti Latvalan yhteistyö sai ikävän päätöksen – näin kommentoitiin IS:lle IL: Jasmi Joensuu lausui kulisseissa selvät sanat Suomen valmentajille – pois lähtöviivalta Ulos selostustöistä olympialaisissa – Sami Jauhojärvi kertoi nyt suunnitelmansa Frida Karlsson ei voi käsittää, mitä mieshiihtäjä sanoi hänelle Tästä ei hiiskuttu: Valtteri Bottas pelasti Cadillacin nöyryytykseltä F1-testeissä Urheilucastissa villi olympiapaljastus – Leijonapelaajan isä oli ladata turpaan Ronnie O’Sullivanilta huikea temppu – yksi sana pilasi sitten ilon täysin Kerttu Niskaselta selvät sanat IS:lle – tästä hän ei halunnut puhua Kalle Rovanperän leiristä tylyä vihjailua Oliver Solbergista Lue myös: Enni Mälkösen ja Jari-Matti Latvalan yhteistyö sai ikävän päätöksen – näin kommentoitiin IS:lle Ralli 07.02.2026 - 09:55 Lasse Honkanen Kalle Rovanperän leiristä tylyä vihjailua Oliver Solbergista Ralli 06.02.2026 - 09:51 Lasse Honkanen Jari-Matti Latvalan sanat IS:lle tekivät selväksi – Janni Hussista ei mestaria leivota Ralli 05.02.2026 - 15:55 Lasse Honkanen