Kuva: All Over PressToyotan Sami Pajari voitti sunnuntaina WRC2-luokan mestaruuden rallissa. Hänen kartanlukijanaan toimi Enni Mälkönen.Pajari yllätti kisan jälkeen paljastamalla medialle, että Mälkösen ja hänen yhteistyönsä päättyy.– Tämä oli toistaiseksi viimeinen ralli minulle Ennin kanssa. On sanottava, että olen erittäin, erittäin kiitollinen hänelle kaikesta siitä kovasta työstä, jota hän on tehnyt viimeiset kolme vuotta. Saavutimme todella, todella hienoja asioita.– On normaalia, että tällaista tapahtuu työelämässä. Ihmisiä tulee ja menee. Nyt polkumme vievät eri suuntiin, sanoi Pajari Dirtfish-sivustolle.Mälkönen kommentoi päätöstä Instagramissa. Hän teki selväksi, että ratkaisu oli Pajarin.– Samilla ja minulla oli yhdessä isoja unelmia. Teimme yhdessä töitä ja saavutimme ne. Samin päätös tehdä muutos on yllättänyt minut ja olen erittäin surullinen siitä. En halunnut tällaista ratkaisua.Mälkönen kertoi päivityksessään, että hän aikoo jatkaa hommiaan kartanlukijana. Pajarin ratkaisu pöyristytti monia. Entinen kuski ja nykyinen asiantuntija Jari Ketomaa kommentoi julkaisua.– Mitä tähän voi sanoa… olen todella hämmästynyt tästä uutisesta. Toivottavasti pystyt kaiken keskellä nauttimaan WRC2 mestaruudesta. Se on huikea suoritus ja ainoastaan maailman parhaat pystyy tuohon. Sä oot nyt just maailman paras. Onneksi olkoon Enni mestaruudesta! Elämällä on kumma ominaisuus järjestää asiat… hyvää tulee tapahtumaan varmasti,vaikka tällä hetkellä tunteet ovat täysin toiset. Tsemppiä, sanaili Ketomaa. Näytä tämä julkaisu InstagramissaHenkilön Enni Mälkönen (@ennimalkonen) jakama julkaisuLUE MYÖS: Näkökulma: Ruotsista tylyä faktaa SM-liigalle (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Enni Mälkönen Sami Pajari Toyota Tuoreimmat Uutiset Max Verstappen ällistyi kohtelustaan – nyt puhutaan shokkisiirrosta Armoton analyysi: Mika Salo antoi tuomionsa Tuukka Taposesta Urheilucast: Asiantuntija haukkui Jesse Puljujärven pystyyn: ”Jouluun mennessä Ouluun” SaiPan Raimo Helmiseltä jäätävää käytöstä Ylellä musertava paljastus Nooralotta Nezirin tulevaisuudesta Ei vain kilvanajoa: Janni Hussi paljasti, mitä hän touhuaa Jari-Matti Latvalan kanssa ralliviikon aikana UL: Teemu Selänne sanoi brutaalin totuuden – tästä suomalaiskiekkoilijasta olisi voinut tulla suurempi NHL-tähti NHL:ssä jysähtämässä jättidiili – ”Suurin sopimus koskaan” Kuvat julki: Entisen jalkapallotähden nykykunto ällistyttää Kiuas: Tähtipelaaja esitti rajun vaatimuksen – ”Kertoo kuinka syvällä HPK on” Kaiken nähnyt asiantuntija katsoi Lauri Markkasen touhua – lausui kovan väitteen Jari-Matti Latvalalta historiallinen temppu ällistyttää – kukaan muu ei ole pystynyt tähän Formulalupaus Tuukka Taponen romahti – osoitti syyttävää sormea Viaplaylla Keihästähti Toni Kuusela kokeili uutta uraa – veti johtopäätöksensä yhden kaiken jälkeen Ralliässä Enni Mälkönen tarjosi faneilleen upean mahdollisuuden Lue myös: Ei vain kilvanajoa: Janni Hussi paljasti, mitä hän touhuaa Jari-Matti Latvalan kanssa ralliviikon aikana Ralli 09.09.2025 - 22:41 Lasse Honkanen Jari-Matti Latvalalta historiallinen temppu ällistyttää – kukaan muu ei ole pystynyt tähän Ralli 09.09.2025 - 11:01 Lasse Honkanen Ralliässä Enni Mälkönen tarjosi faneilleen upean mahdollisuuden Ralli 08.09.2025 - 21:01 Lasse Honkanen