Kuva: All Over PressToyotan Sebastien Ogier nappasi yhdeksännen rallin maailmanmestaruutensa. Ranskalainen varmisti tittelinsä kauden päätöskisassa Saudi-Arabiassa.Toyotan apulaistallipäällikkö Juha Kankkunen seurasi jännittyneenä kuskiensa menoa. Elfyn Evans ja Ogier taistelivat loppuun saakka maailmanmestaruudesta. Kankkunen pamautti samalla kovan mielipiteen. – Tämä oli uskomattoman tiukka taistelu Sebin ja Elfynin välillä, ja se ratkesi vasta kauden viimeisen rallin viimeisellä erikoiskokeella. Mielestäni Seb on osoittanut olevansa tällä hetkellä maailman paras kuljettaja – ja ehkä jopa kaikkien aikojen paras: hän sivusi ennätystä voittamalla yhdeksännen mestaruuden, ja hän on tehnyt sen kolmella eri valmistajalla. Minäkin voitin kolmella eri tiimillä, mutta sain kasaan vain neljä mestaruutta! heitti Kankkunen.– Elfyn teki myös fantastista työtä. Hän ei tehnyt virheitä, hänen oli ajettava suurimman osan kaudesta ensimmäisenä autona reitillä ja silti hän oli äärimmäisen tasainen. On hienoa saada hänet meille ja nähdä hänen taistelevan mestaruudesta uudelleen ensi vuonna.Kalle Rovanperä ajoi toistaiseksi viimeisen kisansa Toyotalla. Kankkusella riittää silti uskoa tulevaan.– Kallekin teki parhaansa, vaikka tilanne ei tällä kertaa ollut täysin hänen käsissään. Tulemme kaipaamaan häntä, mutta odotamme innolla hänen uutta haastettaan. Ja kun nousemassa on nopeita nuoria kuten Sami (Pajari) ja Oliver (Solberg), olen varma, että voimme rakentaa uuden vahvan kauden vuonna 2026.LUE MYÖS: Sami Pajari teki yhden asian harvinaisen selväksi – Juha Kankkunen näytti vihreää valoa (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Elfyn Evans Juha Kankkunen Saudi-Arabian MM-ralli Sebastien Ogier Tuoreimmat Uutiset Kaisa Mäkäräinen siirtyy nyt täysin eri lajiin F1:n kuskimarkkinoilla muhii iso peliliike – Red Bull haluaa nyt tämän miehen Rallimaailmasta hurja arvio Sami Pajarista – Suomessa tätä ei ääneen ole sanottu UC: Patrik Laineen kohdalla keskustellaan nyt avoimesti ”shokkiuutisesta” – ”En yllättyisi” Suomalaiset naisjuoksijat löysivät toisensa – ”Rakkautta ensisilmäyksellä” Arvio: Max Verstappen lähtee Red Bullilta – yksi päätös katkaisi kamelin selän Näin SM-liigaan juonittiin ”halpa” superkaappaus – ”Hän voittaa pistepörssin” Seurakaveri rikkoi hiljaisuuden – ei halunnut valehdella Krista Pärmäkoskesta UC: SaiPan tähtipelaajan käytös hallin uumenissa pöyristyttää – ”Älä ikinä” F1:n kuskimarkkinat kuumenevat – tapahtuuko Tuukka Taposen kannalta merkittävä käänne? Nooralotta Nezirin julkaisu sytytti someraivon – ”Kuvottavaa toimintaa” Nathan MacKinnon ällistyi ”aliarvostetusta” suomalaisesta NHL-vastustajasta – ”Täydellinen painajainen” KSML: Kalle Rovanperä antoi potkut hyvälle ystävälleen – sopimus oli vain paperia Erik Kulstad heivasi ampumahiihtomiehet pihalle A-maajoukkueesta Formulakuski paljasti – oli kolmessa päivässä nopeampi kuin Kimi Räikkönen Lue myös: Rallimaailmasta hurja arvio Sami Pajarista – Suomessa tätä ei ääneen ole sanottu Ralli 29.04.2026 - 18:01 Lasse Honkanen KSML: Kalle Rovanperä antoi potkut hyvälle ystävälleen – sopimus oli vain paperia Ralli 28.04.2026 - 13:54 Lasse Honkanen Henri Haapamäki päästi Ylellä suustaan tylyn näkemyksensä Toyota-tähdestä – tämä peli ei vetele Ralli 27.04.2026 - 19:55 Lasse Honkanen