Kuva: All Over Press Sportivo TVViikonloppuna on menossa yhdistetyn kesä-SM-kisat Lahdessa. Miehissä voitti Wille Karhumaa ja naisissa Mette Korhonen.Kaikki maamme parhaat eivät olleet mukana kilpailemassa. Esimerkiksi Ilkka Herola, Eero Hirvonen, Minja Korhonen ja Heta Hirvonen eivät olleet mukana. Minja Korhosen ja Heta Hirvosen piti osallistua. He kuitenkin sairastuivat viime hetkellä. Voiton vei siis Korhosen 14-vuotias Mette-sisko.– Ei siinä. Hyvä hyppy ja sitten keulassa hiihtää, niin eipä siinä, että vähän vain piti tarkasti tuo lenkki vetää, kun oli tosi liukkaat rullat, sanoi Mette Atleetin Tuomas Kanervalan haastattelussa.– Siskosi Minja ei tänään päässyt kisaamaan sairastumisen vuoksi, mutta kuinka paljon olette yhdessä harjoitelleet kesän aikana? jatkoi Kanervala. – No on sitä välillä tullut, aina kun on kotona, niin yhdessä käytin hiihtämässä ja välillä juoksulenkillä ja silleen, mutta ei sitä hirveästi, kun se on siellä maailmalla, avasi Mette Korhonen.Yhdistetyn naisten kisa lässähti pahemman kerran. Pronssimitalia ei laitettu edes jakoon, sillä vain kaksi kilpaili maaliin saakka. Annamaija Oinas otti hopeaa. Näytä tämä julkaisu InstagramissaHenkilön ATLEETTI (@atleettinen) jakama julkaisu Video tästä.LUE MYÖS: Lotta Harala teki kipeän tunnustuksen erostaan (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Minja Korhonen Yhdistetty Lue myös: Lähde: Hiihtomaajoukkueen ykköstähti loukkaantunut – ulkona Rukan maailmancupista Talvilajit 06.11.2026 - 07:43 Lasse Honkanen Krista Pärmäkoski löysi onnen – esiintyi tunteellisessa kuvassa: ”Paikka mun sydämestä” Talvilajit 05.11.2026 - 21:47 Lasse Honkanen Ristomatti Hakola piti suuren salaisuuden kihlatultaan – lopulta kaikki tuli ulos Talvilajit 05.11.2026 - 16:01 Lasse Honkanen