Kuva: All Over PressKansainväliset hiihtopamput FIS:in maastohiihtotoimikunnassa ovat päässeet mielenkiintoiseen lopputulemaan. Tällä hetkellä näyttää siltä, että vuodenvaihteen kieppeillä hiihdetty jo perinteiseksi muodostunut Tour de Ski hiihdetään vain Italian maaperällä. Kyseessä on esitys, jonka läpimeno vaatii vielä FIS:n hallituksen hyväksynnän.Ratkaisuun olla päätymässä kustannussyistä ja logististen haasteiden vuoksi. Suomelle tämä olisi varmasti ilouutinen, sillä mediatietojen mukaan kotimainen liitto ei juuri rahassa kylve. Jos uusi malli tuo säästöjä, härmäläiset äänestävät varmuudella ”si”. – Kestävän kehityksen ja kustannusten näkökulmasta se on mielestämme hyvä ratkaisu, Ruotsin hiihtoliiton maastohiihtopäällikkö Lars Öberg sanoi Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:lle.Kestävä kehitys on aina hyvä heittää perusteluksi mukaan vaikka todennäköisesti ainoa oikea syy on raha. Kilpailu perustettiin vuonna 2006 eikä sitä ole koskaan järjestetty vain yhdessä maassa.Päätös tuntuu todella kummalliselta näin penkkiurheilijan silmin. Viime vuoden kohokohtia olivat eri sprintit, joista etenkin Sveitsin puolella Davosissa järjestetyt kisat lehmänkelloineen ja show-meininkeineen antoivat osviittaa siitä, mihin suuntaan maastohiihdonkin pitäisi varmaankin mennä, jotta yleisön mielenkiinto säilyy.LUE MYÖS: Se oli siinä: Kaisa Mäkäräinen pois Ylen selostuskopista (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Hiihto Tour de Ski Tuoreimmat Uutiset Kaisa Mäkäräinen lopetti tämän keskustelun alkuunsa Ylen selostamossa Ampumahiihdon maailmantähti lopettaa uransa Janni Hussi veti johtopäätöksensä – ”Laji ei sopinut minulle” TNHLF: Suomen kiekkopiireissä hurjaa puhetta Patrik Laineen uudesta seurasta – tämä muuttaisi kaiken Ei kai vain sentään: Suvi Minkkinen teki surkean päivityksen NHL:n sisäpiirissä keskustellaan: Valmisteleeko Jarmo Kekäläinen kunnon uutispommia? Uusi valmentaja katsoi Oliver Helanderin tekemistä – teki Tero Pitkämäen kannalta brutaalin huomion Sieltä se tuli: Jasmi Joensuu teki kunnon tilin Yllätyskäänne: Erik Kulstad heivasi ampumahiihtonaisen pihalle Suomen joukkueesta Nyt ei lähdetty valehtelemaan – tyly totuus Kerttu Niskasesta ja Krista Pärmäkoskesta Yle: Iivo Niskanen lähetti ikävän viestin Suomen väistyvälle päävalmentajalle IS: Tästä syystä rallitähti näytti ovea Enni Mälköselle PP:ssä mielenkiintoista vihjailua – kyteekö Kärppien sisällä kunnon kapina? Kimi Räikkönen yllätti nyt – F1-maailma meni sekaisin tästä viestistä Mitään järkeä? Urheilucast: 9 pisteen miehellä 350 000 euron sopimus SM-liigassa Lue myös: Kaisa Mäkäräinen lopetti tämän keskustelun alkuunsa Ylen selostamossa Talvilajit 19.03.2026 - 09:54 Lasse Honkanen Ampumahiihdon maailmantähti lopettaa uransa Talvilajit 19.03.2026 - 08:31 Lasse Honkanen Ei kai vain sentään: Suvi Minkkinen teki surkean päivityksen Talvilajit 18.03.2026 - 18:00 Lasse Honkanen