Kuva: All Over PressFrida Karlsson ja Linn Svahn ovat nousseet viime vuosina hiihdon kansainväliselle huipulle. Vuonna 1999 syntyneet naiset juhlivat myös Milano-Cortinan olympialaisissa henkilökohtaisia kultamitaleja.Expressen on nyt paljastanut, että kaksikon välit eivät aina ole olleet yhtä lämpimät. Asiat olivat nimittäin täysin toisin vielä teini-iässä. – Siihen aikaan ei oikeastaan pystynyt erottamaan, mitä tapahtui ladun ulkopuolella ja mitä kilpailussa. Olimme kilpailijoita ympäri vuorokauden, koska oli niin selvää, että taistelu käytiin meidän kahden välillä, selvitti Karlsson Expressenille.Svahn myönsi asian. Hänen mukaansa kummallakaan ei ollut halua puhua toisilleen. – Emme juuri edes puhuneet toisillemme. Se oli aika selvä juttu. Olimme samoissa paikoissa, ja jos pitää etäisyyttä eikä kumpikaan halua tulla lähelle… silloin ei synny suhdetta.Molemmat tuntenut ystävä Maja Petersson saattoi kaksikon lopulta yhteen. Ystävyyssuhde syveni entisestään vuonna 2022, kun Karlsson muutti Svahnin kotikaupunkiin. Svahn kärsi tuolloin olkapäävammasta, ja Karlssonilla oli takanaan haastava kausi.– Silloin lähennyimme. Meillä molemmilla oli omat haasteemme tuona kriisivuonna, ja aloimme tukea toisiamme. Se on jatkunut siitä lähtien, kertoo selvitti Svahn.Sprintin olympiakultaa Milano-Cortinassa voittanut Svahn oli lauantaina ykkönen vapaan hiihtotavan sprintissä Falunin maailmancupissa.LUE MYÖS: Yle: Wilma Murto ällistyi äidiltään saamastaan viestistä – oli vaikea uskoa lukemaansa (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Frida Karlsson Linn Svahn Maastohiihto Tuoreimmat Uutiset Jesse Puljujärvellä järjetön viikonloppu Sveitsissä Paljastus Frida Karlssonin ja toisen hiihtotähden jäätävistä väleistä – sanaakaan ei vaihdettu Nyt lyödään lyötyä: Sami Jauhojärvi tylytti Suomen hiihtotähteä suorassa lähetyksessä Rallimies teki VM:ssä karun paljastuksen yhteistyöstään Janni Hussin kanssa Sonja Leinamo teki toimenpiteen ulkonäköönsä – ”Palautti hehkun” NHL:n sisäpiiriläinen: Jarmo Kekäläiseltä merkittävä peliliike – pian se selviää koko maailmalle Suvi Minkkiseltä mieletön näytös – voitti kaikki ampumahiihtomiehetkin Mikko Rantanen avautui tunteellisena siitä, miten häneltä vietiin koti – ”Sinne ei enää mennä” Maailmantähti innostui Alisa Vainiosta – mieheltä melkoinen viesti suomalaisjuoksijalle Krista Pärmäkoskelta kulissipaljastus – nyrkki lyötiin pöytään, sitten alkoi tapahtua Ilkka Herola kyykytti – vastustajalta katkerat selittelyt maalissa IS: Kalle Rovanperän kohdalla puhutaan jo täydestä katastrofiskenaariosta Antero Mertaranta antoi täyslaidallisen Naisleijonien tähdelle – pöyristyi tästä tempusta Yle: SM-liigan Ilves tehnyt ”todella kovan luokan” kaappauksen Jukurit laittoi pelaajansa lihoiksi – Jonne Virtaselta jäätävää tekstiä Lue myös: Nyt lyödään lyötyä: Sami Jauhojärvi tylytti Suomen hiihtotähteä suorassa lähetyksessä Talvilajit 28.02.2026 - 21:45 Lasse Honkanen Sonja Leinamo teki toimenpiteen ulkonäköönsä – ”Palautti hehkun” Talvilajit 28.02.2026 - 18:01 Lasse Honkanen Suvi Minkkiseltä mieletön näytös – voitti kaikki ampumahiihtomiehetkin Talvilajit 28.02.2026 - 13:55 Lasse Honkanen