Kuva: All Over PressAmpumahiihdon maailmancupissa tehtiin sunnuntaina suomalaista lajihistoriaa. Tero Seppälä ja Suvi Minkkinen voittivat parisekaviestin Saksan Oberhofissa.Seppälä pysyi kärkijoukoissa kolmannella osuudella. Makuupaikalla Seppälä käytti kaksi varapatruunaa ja pystypaikalla yhden. Suomi vaihtoi ankkuriosuudelle kolmantena 12 sekuntia kärkijoukkueen jälkeen. – Oli kyllä mahtava päivä. Tiesimme mahdollisuudet menestykseen, mutta aina sen eteen on tehtävä työtä. Tänään sain riittävän hyvät ammunnat ja lähetin Suvin hyvästä paikasta viimeiselle osuudelle. Suvi teki aivan uskomattoman ankkuriosuuden, minkä jälkeen saimme juhlia voittoa. Tosi hyvä päivä kaikkineen ja kaikki osa-alueet toimivat. Sukset toimivat ja oma kunto sekä ammunta tuntuivat hyvältä. Se oli mahtavaa, Seppälä kommentoi Ampumahiihtoliiton tiedotteessa.Myös Minkkinen oli täysin intoa täynnä. Hän jatkoi upeasti alkanutta kauttaan hienosti.– Ihan huikea fiilis. Ei tähän ole sanoja kuin että ihan mahtavaa. Kisa lähti hyvin alusta asti ja olimme koko ajan palkintokoroketaistossa mukana. Kun Tero toi viimeiseen vaihtoon niin hyviltä sijoilta, oli loppu vain mentaalista peliä. Olin eilen niin vaikuttunut Lou Jeanmonnotin tyynestä suorituksesta vastaavassa tilanteessa keulapaikalla, ja ajattelin häntä viimeisessä ammunnassa.– Pidin pään kylmänä, ja onnistuin pitämään paletin kasassa pystyammunnassa. Viimeiseen mäkeen laitoin ihan kaiken peliin, sillä tiesin omien vahvuuksieni olevan mäen päällä. Lopputasainen tuli hyvin ja kerkisin vielä tuulettamaankin maalisuoralla. Olihan se siisti fiilis, Minkkinen kommentoi puolestaan.LUE MYÖS: Se oli siinä: Kaisa Mäkäräinen pois Ylen selostuskopista (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Ampumahiihto Suvi Minkkinen Tero Seppälä Tuoreimmat Uutiset PP:ssä mielenkiintoista vihjailua – kyteekö Kärppien sisällä kunnon kapina? Kimi Räikkönen yllätti nyt – F1-maailma meni sekaisin tästä viestistä Mitään järkeä? Urheilucast: 9 pisteen miehellä 350 000 euron sopimus SM-liigassa Ronnie O’Sullivanilta poikkeuksellinen temppu – marssi pukukoppiin kesken ottelun Ylellä lyötiin pöydälle raju väite Eero Hirvosesta Kaisa Mäkäräinen jätti jäähyväiset Ylellä – varoitteli lopuksi täydellä katastrofilla Yle: Aino-Kaisa Saarinen ei voinut käsittää Suomen hiihtotähden romahdusta – löi pöydälle ikävän vaihtoehdon Minja Korhosen kilpasiskon kyynelille ei ollut tulla loppua – julki lohduton tieto HIFK:n ex-pelaajalta raskaita syytöksiä seuran toiminnasta Yllätyskäänne: Tyson Furylle leivotaan kunnon megaottelua Valtteri Bottaksen ja Sergio Perezin tiukkasanainen keskustelu päätyi vahingossa julkisuuteen Suvi Minkkiselle hävinneeltä naiselta katkera puheenvuoro Juha Kankkuselta poikkeuksellisen rajua tekstiä – tämä oli liikaa rallilegendalle: ”Katastrofi” Suomen ampumahiihtovalmennukselta tyly temppu Sonja Leinamolle Minja Korhonen paljasti Ylelle – hymyn takaa löytyi ikävä totuus Lue myös: Ylellä lyötiin pöydälle raju väite Eero Hirvosesta Talvilajit 17.03.2026 - 09:50 Lasse Honkanen Kaisa Mäkäräinen jätti jäähyväiset Ylellä – varoitteli lopuksi täydellä katastrofilla Talvilajit 17.03.2026 - 07:50 Lasse Honkanen Yle: Aino-Kaisa Saarinen ei voinut käsittää Suomen hiihtotähden romahdusta – löi pöydälle ikävän vaihtoehdon Talvilajit 16.03.2026 - 21:45 Lasse Honkanen