Olympialaisten miesten hiihtokisat alkavat sunnuntaina yhdistelmäkilpailulla. Kisaan osallistuva Iivo Niskanen vastaili perjantaina Ylen kysymyksiin.

Niskanen, Ristomatti HakolaNiko Anttola ja Arsi Ruuskanen muodostavat Suomen nelikon. Poissa on Pekingin olympialaisten yhdistelmäkilpailun seitsemänneksi sijoittunut Perttu Hyvärinen, jota ei kisoihin nyt valittu.

Hyvärisen kohtaloa käytiin läpi vielä perjantaina. Niskanen jakoi tuntojaan asiaan liittyen Ylen haastattelussa.

– Oli se itsellekin yllättävää, että Perttu ei ollut… Toblachissa hän hiihti tosi hyvin ja haastava viime kausi alla. Sitten oli kuitenkin selkeästi hyvässä kunnossa. Ainakin ajatus oli, että kaikki olisi mallillaan, mutta tiukka kilpailu neljästä paikasta ei päässyt… sikäli, pyöritteli Niskanen.

Kolminkertainen olympiavoittaja kertoi sen jälkeen koskettavan anekdootin siitä, miten hänen tiensä Hyvärisestä erkani treeneissä.

– Totta kai, kävin pari kertaa näin Perttu tuossa ladulla. Onhan se vähän erilainen tilanne, kun lähdettiin kirjaimellisesti eri suuntaan viimeisellä treenillä, mitä tehtiin tuossa. Pitkä aika meilläkin porukassa, mitä on käyty lapsuudesta asti. Hän nyt tulee päättämään uransa tähän kauteen. Olisin toivonut hänelle, että olisi päässyt tänne mukaan, harmitteli Niskanen.

LUE MYÖS: Tämä olisi täysi katastrofi – Krista Pärmäkoski sanoi sen ääneen Ylelle (UrheiluAreena.fi)