Alisa Vainion lähipiiri pesee nyt likapyykkiä – syyttävä sormi löysi kohteita

Alisa Vainion upea EM-kulta maratonilla on kerännyt naiselle paljon kehuja ja ylistystä. Naisen hyvin tunteva juoksija Aki Nummela on nyt käsitellyt ilmiötä Runner’s High Podcastissa.

Vainio aloitti ottamalla esiin sen, miten hienoa on, että Vainio liikutti kansaa noin syvästi.

– Otetaan nyt ensiksi se, että jokaisen pitäisi muistaa, että sehän on makeeta, että laji kiinnostaa ja siitä tulee mielipiteitä. Eihän nykyään moni aikanaan suomalainen menestyslaji, niin ei kukaan enää kilpatelinevoimistelua tai painia seuraa. Ensinnäkin mielestäni on hyvä asia, että jengiä kiinnostaa.

– Ihan sama onko se kommentointi. Se on tietenkin yksi asia. Alisankin juoksua 1,7 miljoonaa ihmistä katsoi ruutujen takaa. Onhan se komeaa. Monet muut lajit heräävät henkiin vain olympialaisten aikaan. Se on positiivinen asia. Sitten häviää taas neljäksi vuodeksi, fiilisteli Nummela.

Nummela puuttui sitten niihin ihmisiin, joilla ei ole ollut luottoa Vainioon. Takki viuhui nopeasti.

– Otan taas Alisan uudestaan esille. Suomalaisessa yleisurheilussa on paljon kuppikuntia, asiantuntijoita ja vanhaa parrua. Onhan sekin dumattu Alisan tekeminen vuosien mittaan. Siellä on samat, jotka ovat haukkuneet sen menetetyksi – varmaan voisi mennä tuohon viime vuoden kevääseen tai kesään. Siellä on monet nämä samat jantterit dumannut Alisan menetetyksi lahjakkuudeksi, entiseksi juoksijaksi, joka on tuhottu liialla treenillä. Nyt ne ovat samat jantterit, jotka hymistelevät ja taputtelevat selkään ja sanovat aina tienneensä.

Nummela otti sitten esille vanhan koulukunnan menestysjuoksijat, jotka ovat monesti varsin suulaita. Hän arveli heidän nyt hieman hiljenneen, mutta nosti samalla esille henkilökohtaisen anekdootin.

– Vertaillaan 70-lukuun. Sehän siinä oli surullista. Nyt onneksi ei ole näkynyt hirveästi vanhojen patujen huippujuoksijoiden kommentteja (liittyen Mustafe Muuseen). En ole ainakaan sellaisia nähnyt tässä hirveästi viime vuosina. Onko ne vähän vähentyneet? 

– Muistan, että aikanaan 2016 osui yksi Kalevan kisaviikonloppu. Sattui olemaan hyvä päivä siinä. Tai pari päivää Oulussa oli. Ensin esteissä vähän hävisin mestaruuden. Seuraavana päivänä viiden tonnin mestaruuden hävisin ihan vähän. Tuli kaksi hopeaa. Se oli itselle kova juttu tietenkin. Palkintojenjakaja oli… olisiko nyt ollut silleen, että Tapio Kantanen jakoi kolmen tonnin esteiden palkinnon ja Juha Väätäinen sitten viisi tonnia. Taisi olla näin. 

– Se oli mielestäni jotenkin hauskaa. Kumpikaan kyseisistä herrasmiehistä ei pystynyt onnittelemaan palkintojenjaossa. Muistan vaan, että olisko se Kantasen Tapsa, joka sanoi: ”Ei muuta kuin eteenpäin.” Ajattelin, että jotenkin on pakko hakeutua sinne palkintojenjakoon, mutta sitten kun se on tämmöistä. Ollaan me nyt kaukana 70-luvun ajoista silloin oltiin. Silti kuitenkin Suomen parhaita siinä lajissa sillä hetkellä, vaikka se kuinka säälittävä se taso olisikin sillä hetkellä. Tätähän se on ja sitä on kestettävä.