Selostajalegenda Antero Mertaranta on kertonut Mertaranta & Saariluoma -ohjelmassa mielenkiintoisia tarinoita urheiluselostajien maailmasta.

Toinen juontaja Jaakko Saariluoma päätti ottaa asian puheeksi. Hän aloitti huumorilinjalla.

– Älä sano nimiä, mutta onko Bubi (Bror-Erik) Wallenius joskus vetänyt hönössä selostuksen? sanaili Saariluoma.

– Bubi, ei ikinä. Hieno mies, ei ikinä, kuittasi Mertaranta.

– Ei puhuta nimistä, mutta onko joku vetänyt? jatkoi Saariluoma.

Mertaranta myönsi sitten asian. Hän otti esille myös käytännön esimerkin.

– On tietysti monikin vetänyt, kyllähän historia siitä kertoo. Monihan on muun muassa, tämmöistäkin on joskus kuulemma tapahtunut, että jossakin urheilukilpailussa on sellaista ryhtynyt kertomaan ratajärjestystä otsikolla rata 1, rata 2, rata 3 ja näinhän on nyt aina rataan 8 saakka. Yleisurheilussa.

– Vielä toinen tämmöinen pikku episodi, en viitsi taas mainita kanavia enkä muita, mutta kun oli aikanaan tämmöinen selostajien kilpalaulanta, niin se oli parasta kun tuli suomalainen keihäänheittäjä vuoroon, niin toinen pani toisen mikrofonin kiinni, että ei se ehtinyt selostaa sitä, jatkoi Mertaranta.

Mertaranta jakoi sitten anekdootin omalta uraltaan. Tähän tapaukseen ei toki liittynyt alkoholia ainakaan Mertarannan osalta.

– Kerron, tämä tapahtui 2002 olympiakisoissa Salt Lake Cityssä, niin olin siis tulossa myöhään jääkiekkopelistä ja minun puhelin soi. Suomessa oli varmaan joku aamuradioaika ja muuta. Puhelin soi ja kaveri sanoi minulle, että silleen niin kuin tosiaan puhelimeen ja nyt en mitään ilakoi, vaan kerron niin kuin hän puhui. Hän sanoi minulle: ”Sinä olet pilkannut meitä, sinä olet pilkannut meitä tuossa lähetyksessä.” Ajattelin, että rupesin miettimään siellä auton takapenkillä, että mitä sinä sönkkäät ja kuka oikein olet. Niin sen muistan kyllä, kun sanoin sille, että jätkät hei, haistakaa paska saatana ja löin luurin kiinni.

LUE MYÖS: Suomalainen ampumahiihtomies heitti hyvästit – vaikeni tästä asiasta Ylellä (UrheiluAreena.fi)