Kuva: All Over PressSeiväshypyn hallikausi ei ole lähtenyt liikkeelle suomalaisten naisten osalta erityisen loistokkaasti.Wilma Murto joutui sairastumisen vuoksi siirtämään sesongin aloitustaan, kuten myös Elina Lampela. Silja Andersson taas kertoi olleensa leikkauksessa.– Alunperin mun piti olla nyt matkalla kisoihin, mutta pienen takapakin vuoksi ainakin pari suunniteltua kisaa jää välistä. Kaikesta huolimatta tästä tuli aika kiva viikonloppu, kirjoitti Lampela viikonloppuna Instagramissa.Maailmalla sen sijaan on tehty posketonta jälkeä. USA:n Hana Moll teki nimittäin ylivoimaisen vuoden kärkituloksen. Hän ylitti korkeuden 488 Seattlessa.– On vasta tammikuu, hehkutti kansainvälinen yleisurheiluliitto.21 vuotta juuri täyttänyt Hana Moll rikkoi samalla ennätyksensä, joka oli aiemmin 481. Mollin identtinen kaksonen Amanda jäi samassa kisassa tulokseen 443.Amanda Moll on kuitenkin vähintään saman tason lahjakkuus kuin kaksosensa. 21-vuotiaan Mollin ennätys on 491. Wilma Murto on ilmoittanut tavoittelevansa olympiamenestystä Los Angelesissa vuonna 2028. Mollin kaksoset ovat tällä kehityskäyrällä matkalla kohti ennakkosuosikeiksi. Wilma Murron SE-tulos kirjataan 485. Näytä tämä julkaisu Instagramissa Henkilön World Athletics (@worldathletics) jakama julkaisuLUE MYÖS: IS: Harri Kirvesniemi ampuu kovilla – nämä kaksi miestä pihalle Suomen olympiajoukkueesta (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Hana Moll Seiväshyppy Wilma Murto Tuoreimmat Uutiset Mykistävää – Wilma Murrolle kunnon shokkiuutinen Kilpasiskosiskolta selvät sanat Dorothea Wiereristä – tällainen ihminen hän on Jonne Halttunen puhui suutaan puhtaaksi Ylellä – yksi asia on harvinaisen selvä Suvi Minkkinen kohtasi uuden ongelman Italiassa Iivo Niskanen otti kantaa Perttu Hyvärisen kohtaloon – päivitys ei jätä mitään epäselväksi VM: Asiantuntijalta rajuja väitteitä Kalle Rovanperän formulatouhusta – ”Ei tarvitse olla Einstein” Jonne Virtanen pamahti paikalle HIFK:n koppiin – vaimotkin ällistyivät siitä, mitä seuraavaksi tapahtui THF: Marko Anttilalta kysyttiin Kärppien romahduksesta – ”Mörön” reaktio kertoo kaiken Kilpakumppani katsoi F1-paluun tehneen Valtteri Bottaksen ajamista – suusta pääsivät tylyt sanat Maailmanmestarille turpaan – sitten Ronnie O’Sullivan leuka tippui lattiaan snookersalilla Ylen Laura Arffmanin olympiamatkaa varjostaa synkkä asia Jan Zeleznyä uhannut Saksan keihäshirmu teki paluun – tulos vetää hiljaiseksi Kaisa Mäkäräinen puhui tästä miehestä – teki sitten IS:lle karun tunnustuksen Raimo Helmisen muodonmuutos ällistyttää – ex-pelaajalta selvät sanat Suomen rallitoivo täysin kassalla – Juha Kankkunen nosti kädet pystyyn Lue myös: Jan Zeleznyä uhannut Saksan keihäshirmu teki paluun – tulos vetää hiljaiseksi Yleisurheilu 03.02.2026 - 15:55 Lasse Honkanen Paljastus Wilma Murron ja yleisurheilumiehen suhteesta – jäätävät sanat julki Yleisurheilu 01.02.2026 - 19:52 Lasse Honkanen Lotta Harala sanoi nyt suoraan – ei mennyt Urheilugaalaan näiden ihmisten takia Yleisurheilu 24.01.2026 - 10:07 Lasse Honkanen