Kuva: All Over PressVuonna 2012 olympiakultaa voittanut Keshorn Walcott haluaa palata huipulle. Walcott loukkasi viime vuonna akillesjänteensä niin pahasti, että tarvittiin leikkaushoitoa. Nyt Trinidadin mies alkaa olla siinä kunnossa, että menestyksestä voi haaveilla.Walcott ei aio rikkoa itseään ja repiä liikaa kauden aikana. Hän on laatinut kilpailuohjelmansa tähdäten Pariisiin. Ainoa tavoite on olla parhaassa mahdollisessa kunnossa elokuussa, kun Pariisin olympialaisissa karsitaan finaaliin ja sen jälkeen finaalissa.– Päätin tehdä tänä vuonna kaiken normaaliin verrattuna kuukauden myöhässä. Ensimmäisessä kisassa haluan vain nähdä, missä olen mentaalisesti. Tavoite on avata kausi toden teolla kesäkuun loppupuolella, Walcott sanoi YLEn haastattelussa.Kesäkuun lopussa kilpaillaan nimenomaan Suomessa. Walcottin kalenterissa komeilevat 18. kesäkuuta ja 22. kesäkuuta – niinä päivinä heitetään perinteisesti kovatasoisissa kisoissa Turun Paavo Nurmi Gameseissa sekä Kuortaneella.– Näiden lisäksi tarkoitukseni on kisata ennen olympialaisia vain maani mestaruuskisoissa ja heinäkuussa yksi kisa jossain. Sen pitäisi riittää, että olisin valmis menestymään Pariisissa, Walcott sanoi YLElle.Walcott aikoo jatkaa uraansa vielä kaksi vuotta, kun edessä ovat olympialaiset sekä MM-kisat. Jos mitaleita ja menestystä tulee, saattaa ura olla siinä.– Valmentajani vitsaili, että saan luvan lopettaa urani, jos voitan mitalin Pariisissa ja ensi vuonna Tokion MM-kisoissa. Sen jälkeen olen kuulemma vapaa tekemään mitä ikinä tahdon. Jos valmentajani sanat käyvät toteen, olen valmis panemaan tälle tarinalle pisteen, Walcott kertoi YLElle.LUE MYÖS: Mestis-pelaaja katseli huoneessaan suu auki NHL-tähden ökymatkalaukkua – ”Vasta myöhemmin olen tajunnut” (Siniviiva.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Keihäänheitto Keshorh Walcott Olympialaiset Tuoreimmat Uutiset F1-piireissä leviää nyt melkoinen väite Michael Schumacherista – ”Toivon, että se on totta” Paljastus: Sebastien Ogier lausui selvät sanat Kalle Rovanperälle Suomen ampumahiihtovalmentaja Erik Kulstad teki valintansa Dorothea Wierer julkaisi yhteiskuvan Suvi Minkkisen kanssa – fanit toistelivat näitä sanoja Jasmi Joensuu löi pöydälle shokkiuutisen – tämän hän halusi nyt sanoa IS:lle Jordan-vaimon sanat olivat liikaa – Patrik Laineen reaktio kertoo kaiken Pommiväite: McLaren-tähti neuvottelee toisen F1-tallin kanssa Nyt se on varmaa – SK: Olli Jokinen saa kovan luokan nimen HIFK:hon Suomalainen ralliperhe suree – HS: Iso nimi on kuollut VM: Tässä on totuus Jari-Matti Latvalan ja Toyota-kuskien väleistä F1-piireistä erikoista vihjailua Valtteri Bottaksen persoonallisuudesta Kalle Rovanperä herkistyi julkisesti Formulalupaus Tuukka Taponen – maailmalta tuli nyt tuomio Selvää tekstiä Max Verstappenista – Red Bullin iso F1-pomo astui nyt esiin Esapekka Lappi myönsi MTV:lle karun totuuden työskentelystään Enni Mälkösen kanssa Lue myös: Wilma Murto muuttui täysin – ystävä lausui paljonpuhuvat sanat Yleisurheilu 12.12.2025 - 08:17 Lasse Honkanen Wilma Murto veti johtopäätöksensä harjoitusten jälkeen Yleisurheilu 22.11.2025 - 22:34 Lasse Honkanen Nooralotta Neziri teki shokkiratkaisun – ”Se oli tosi pelottavaa” Yleisurheilu 06.10.2025 - 11:01 Lasse Honkanen