Kuva: All Over PressPARIISI. Sara Lappalaisella ei ollut mitään jakoa jatkoon Pariisin olympialaisissa 1500 metrin alkueristä. Hänen kuntonsa ei riittänyt lähellekään jatkopaikkaa.– Se on raskasta. Tän terveyden kanssa on askaroitu nyt kolme vuotta, eikä sitä saada kuntoon. Sitten se on tollaista. Huomasi heti. En mä jaksanut oikein yhtään, Lappalainen tilitti.Ennen olympialaisia Lappalaisen tilanne oli vaikuttanut paremmalta. Hän itsekin uskoi pärjäävänsä Pariisissa paremmin.– Kyllä mä ajattelin, että kaikki on edes jotenkin ok, mutta kyllä se valitettavasti valkeni aika nopeasti kyllä. 500 metriä, kun oli juostu, niin ajattelin, että joo.Lappalainen arveli, että olisi mennyt heittämällä jatkoon esimerkiksi 2021 vuoden kunnossaan. Silloin hän juoksi Tokiossa neljä Suomen ennätystä.– Jos kaikki olisi hyvin, olisin taistellut jatkopaikasta. Mutta ei tollaisella ololla voi taistella yhtään mistään.Tokion olympialaisten jälkeen Lappalaisen terveys romahti. – Terveysmurheita on ollut sen 2022 talven jälkeen. Se on elinikäinen sairaus. En mä jaksa. Olen ihan voimaton.Mutta Lappalainen saa Pariisissa vielä toisen tilaisuuden. Hän pääsee mukaan 1500 metrillä keräilyeriin. Toiveet eivät tosin liene korkealla.– Kyllä sinne mennään juoksemaan, ettei ihan höpöksi mene. Mennään katsomaan.Haastattelu: Otto PalojärviLUE MYÖS: Mestis-pelaaja katseli huoneessaan suu auki NHL-tähden ökymatkalaukkua – ”Vasta myöhemmin olen tajunnut” (Siniviiva.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp 1500m juoksu Olympialaiset Sara Lappalainen Tuoreimmat Uutiset Jesse Puljujärvi kohtasi yllättäen Sidney Crosbyn – ei voinut käsittää, mitä hänen silmänsä todistivat Max Verstappen ja Mercedes – nyt on nimet paperissa Jonne Halttunen puhui nyt IS:ssä suunsa puhtaaksi väleistään Kalle Rovanperän kanssa Suomalainen ampumahiihtotähti tarttui tarjoukseen – siirtyi toisen maan palvelukseen Kaisa Mäkäräinen avautui Ylellä arasta aiheesta menneisyydessään Teemu Selänne ei voinut käsittää, minkälaista kohtelua sai kotimaassaan Esapekka Lapin pomo avasi nyt suunsa Kimi Räikkösen entinen auto myyntiin – näin valtavista summista puhutaan Kuskilta raju väite: F1-maailmassa on vain yksi Max Verstappenin veroinen rattimies Olisitko uskonut? Yllättävä tieto Krista Pärmäkoskesta Rallilegenda Ari Vatanen sai musertavan uutisen – ”Olemme syvästi surullisia” Raimo Helmisen pomo löi nyrkin pöytään – sitten alkoi tapahtua Lempi leiskuu maailmancupissa – ampumahiihtäjät rakastuivat F1-piireissä leviää nyt melkoinen väite Michael Schumacherista – ”Toivon, että se on totta” Paljastus: Sebastien Ogier lausui selvät sanat Kalle Rovanperälle Lue myös: Wilma Murto muuttui täysin – ystävä lausui paljonpuhuvat sanat Yleisurheilu 12.12.2025 - 08:17 Lasse Honkanen Wilma Murto veti johtopäätöksensä harjoitusten jälkeen Yleisurheilu 22.11.2025 - 22:34 Lasse Honkanen Nooralotta Neziri teki shokkiratkaisun – ”Se oli tosi pelottavaa” Yleisurheilu 06.10.2025 - 11:01 Lasse Honkanen