Yhdysvaltain yleisurheilupiireissä on noussut kohu, kun pikajuoksija Erriyon Knighton on antanut positiivisen doping-näytteen. Mies saa kuitenkin juosta USA:n olympiakarsinnoissa USADA:n sääntötulkinnan vuoksi.Knighton antoi maaliskuussa positiivisen näyttöön Trenboloni-nimisestä anabolisesta streoidista. Kyseistä ainetta käytetään laajasti Yhdysvalloissa karjankasvatuksen yhteydessä. Ainetta käytetään eläinten lihasmassan kasvatukseen. USADA on nyt todennut tulkitsevansa selvitysten perusteella, että ainetta päätyi Knightonin elimistöön saastuneen lihan välityksellä. Välimiespaneeli säästi Knightonin täten kilpailukiellolta ja mies saa osallistua USA:n olympiakarsintoihin.Päätöksestä voidaan silti vielä valittaa yleisurheilun eheysyksikköön AIU:hun tai Maailman antidoping-toimistoon WADA:aan.WADA:n tiedottaja James Fitzgerald kommentoi tilannetta Associated Pressin artikkelissa.– Kuten aina, WADA tarkastelee tapausta ja varaa oikeuden valittaa urheilun välimiesoikeuteen tarvittaessa.USADA:n toimitusjohtaja Travis Tygart puolusti tuomiota samassa artikkelissa.– Teimme sen, mitä säännöt vaativat meidän tekevän kaikissa positiivisissa tapauksissa. Voimme lohduttautua, että oikeus toteutui ja sääntöjen edellyttämä avoimuus saavutettiin.Knighton on yksi USA:n suurimmista mitalitoivoista Pariisin kesäolympialaisissa 200 metrin juoksussa. Hän voitti yleisurheilun MM-kisoissa pronssia Eugenessä ja hopeaa Budapestissä.LUE MYÖS: Tämä olisi täysi katastrofi – Krista Pärmäkoski sanoi sen ääneen Ylelle (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Erriyon Knighton WADA Tuoreimmat Uutiset Kalle Rovanperä teki katoamistempun – totuus paljastui nyt Dorothea Wierer heti ikävien kysymysten kohteena olympialaisissa Olli Jokisen HIFK:n poikkeuksellinen toiminta ällistytti – vastustajan valmentajalta selvät sanat Krista Pärmäkosken touhu pöyristyttää Ruotsissa – ”Erilainen kulttuuri” THF:ssä villi heitto NHL-hyökkääjän paluusta SM-liigaan – ”100 pinnaa heittämällä” Kerttu Niskanen teki Ylellä ikävän paljastuksen kilpasiskojensa touhusta – tätä ei TV:ssä näytetty Kimi Räikköseltä yllättävä ulostulo – Ferrari-fanien vinoilu alkoi saman tien Tieto tuli: Sonja Leinamo ulkona – kahta suomalaista ampumahiihtäjää odottaa vielä karumpi kohtalo Patrik Laine NHL:n suomalaisseuraan? – Mallina olisi tämä kauppa Yle: Iivo Niskanen ja suomalaishiihtäjä jakoivat dramaattisen hetken ladulla – siinäkö se oli? Enni Mälkösen ja Jari-Matti Latvalan yhteistyö sai ikävän päätöksen – näin kommentoitiin IS:lle IL: Jasmi Joensuu lausui kulisseissa selvät sanat Suomen valmentajille – pois lähtöviivalta Ulos selostustöistä olympialaisissa – Sami Jauhojärvi kertoi nyt suunnitelmansa Frida Karlsson ei voi käsittää, mitä mieshiihtäjä sanoi hänelle Tästä ei hiiskuttu: Valtteri Bottas pelasti Cadillacin nöyryytykseltä F1-testeissä Lue myös: Mykistävää – Wilma Murrolle kunnon shokkiuutinen Yleisurheilu 04.02.2026 - 21:51 Lasse Honkanen Jan Zeleznyä uhannut Saksan keihäshirmu teki paluun – tulos vetää hiljaiseksi Yleisurheilu 03.02.2026 - 15:55 Lasse Honkanen Paljastus Wilma Murron ja yleisurheilumiehen suhteesta – jäätävät sanat julki Yleisurheilu 01.02.2026 - 19:52 Lasse Honkanen