Kuva: All Over PressElina Lampela voitti Ruotsi-ottelun naisten seiväskisan sunnuntaina tuloksella 453. Kakkoseksi tullut Wilma Murto ylitti 443.Polvileikkauksen jäljiltä palannut Murto aloitti kautensa Oulussa 10 askeleen vauhdilla. Ruotsi-ottelussa tuli kaksi askelta lisää vauhtia.– Se oli askel eteenpäin. Kisahypyt olivat ilahduttavan tasaisia, mutta seipään vaihdot tuottavat haasteita. Se tuli esiin 453:n hypyissä, mutta olen 443:een asti tyytyväinen hyppyihini. Siihen asti se oli tasaista, varmaa tekemistä, Murto kommentoi SUL:n tiedotteessa.– Aika lailla mennään tekniikkaharjoitusten kautta. Toivon mukaan yksi hyvä treeni, ehkä kaksi. Luulen, että yksi ennen Tokioon lähtöä, joka on reilun viikon päästä, ja Tokion valmistautumisleirillä yksi ja sillä edetään MM-kisoihin asti, avasi Murto tulevaa.Iltalehti kertoi viikonloppuna Ruotsin seivästähden Armand Duplantisin sanoista. Duplantis piti mahdollisena, että Murto ottaa MM-mitalin Tokiossa.– Naisten seiväshyppy on nyt aika auki. Ei ole kolmea selvää mitalistia, jotka olisivat muita edellä. Wilmalla on yhä kuukausi aikaa päästä vireeseen. Hän on näyttänyt, että hän voi päästä arvokisoihin hyvään kuntoon, kommentoi Duplantis Iltalehdelle.Murto oli kuullut supertähden sanoista. Hänen vastauksensa Iltalehdelle oli selvä.– Tiedän kolmen viikosta paljon enemmän. En ole ylärajaa asettanut itselleni Tokiossa, sanaili Murto IL:lle.LUE MYÖS: Näkökulma: Nuoret Leijonat saamassa brutaalin jengin MM-kisoihin (Siniviiva.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Armand Duplantis Ruotsi-ottelu Wilma Murto Tuoreimmat Uutiset Yleltä paljastus kulisseista: Dorothea Wierer lausui tylyt sanat Sonja Leinamoon liittyen Maailmalla ällistellään Suvi Minkkistä – pöydälle rajua faktaa Urheilucast: Jokerit teki hirmutarjouksen HIFK-tähdestä – ”Ihan jäätävä sopimus” Mika Häkkinen yllätti – F1-toimittaja ei voinut käsittää, mitä suomalainen päästi suustaan Enni Mälkönen sai huippupestin – kilpasiskolta selvät sanat naisesta Kerttu Niskanen tuli maaliin – Ylen asiantuntija antoi saman tien karun tuomion Kovaa vihjailua: Paljastivatko maajoukkuekaverin sanat brutaalin totuuden Iivo Niskasesta? THF: SM-liigan rivihyökkääjälle posketon sopimustarjous Valtteri Bottas heitti hyvästejä – tämä suhde on nyt päättymässä Kova väite kulisseista: Vedättikö Jasmi Joensuu hiihtokansaa? Ei mitään epäselvää: Maailmalta selvä tuomio Esapekka Lapin MM-jatkosta Kalle Lassilan mitta täyttyi – tylyjä totuuksia Suomen hiihtotähdistä Suvi Minkkinen sai shokkitiedon välittömästi voittonsa jälkeen Shokkipaluu Ferrarille? F1-maailmassa leviää nyt hurja huhu VM: Rallimies lähestyi Janni Hussia melkoisella tavalla, kun kisa oli ohi Lue myös: Wilma Murto veti johtopäätöksensä harjoitusten jälkeen Yleisurheilu 22.11.2025 - 22:34 Lasse Honkanen Nooralotta Neziri teki shokkiratkaisun – ”Se oli tosi pelottavaa” Yleisurheilu 06.10.2025 - 11:01 Lasse Honkanen MM-unelma murskaksi – suomalaisurheilijalta musertava päivitys Yleisurheilu 29.09.2025 - 17:00 Lasse Honkanen