Kuva: Urheilugaala / Pasi SalminenKimi Räikkönen voitti F1:n maailmanmestaruuden vuonna 2007 Ferrarilla. Monet asiantuntijat ovat kuitenkin sitä mieltä, että Räikkönen oli parhaimmillaan McLarenilla. Tekniset ongelmat ja muu epäonni veivät tuolloin Jäämieheltä mahdollisuuden MM-titteliin.Räikkösen kanssa McLarenilla työskennellyt kisainsinööri Mark Slade on puhunut Peter Windsorin haastattelussa kaudesta 2005. Räikkösen tallikaverina McLarenissa oli tuolloin Juan Pablo Montoya. Slade selvitti Montoyan ja Räikkösen välisiä eroja.– Heidän ajotyyleissään oli valtavia eroja, hyvin, hyvin erilaisia. Se oli itse asiassa iso ongelma, koska jouduimme lopulta tekemään erilaiset geometriat jousitukseen liittyen, erityisesti Montoyan ja Kimin välille.– Normaalisti käy niin, että auton kääntyessä sisempi rengas kevenee painonsiirron vuoksi. Mutta tässä järjestelmässä tapahtui päinvastoin. Se painoi sisemmän renkaan alas, ja sen ansiosta autolla on vähemmän aliohjausta kaarteen keskivaiheilla.– Kimi rakasti sitä. Se oli hänen mielestään paras asia ikinä. Hän vihasi kaarteen keskivaiheen aliohjausta Hän halusi, että auto kääntyy melkein itsestään. Hän oli hyvin pehmeä ohjausliikkeissään, avasi Slade.Slade myönsi, että Räikkösen kolumbialaisella tallikaverilla oli vaikeampaa.– Montoyan kohdalla hän oli erittäin aggressiivinen ohjauksessaan. Hänellä oli tapana horjuttaa auton tasapainoa omalla ohjaustyylillään, avasi Slade eroja.LUE MYÖS: Red Bullin Max Verstappenin mitta on täynnä – ”Se on kamalaa” (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Juan Pablo Montoya Kimi Räikkönen McLaren Tuoreimmat Uutiset UC: Saku Koivun käytös Ylen toimittajaa kohtaan pöyristyttää Lähde: Mercedes-pomo Toto Wolff tehnyt merkittävän ratkaisun Max Verstappenin suhteen Kaisa Mäkäräinen lopetti tämän keskustelun alkuunsa Ylen selostamossa Ampumahiihdon maailmantähti lopettaa uransa Janni Hussi veti johtopäätöksensä – ”Laji ei sopinut minulle” TNHLF: Suomen kiekkopiireissä hurjaa puhetta Patrik Laineen uudesta seurasta – tämä muuttaisi kaiken Ei kai vain sentään: Suvi Minkkinen teki surkean päivityksen NHL:n sisäpiirissä keskustellaan: Valmisteleeko Jarmo Kekäläinen kunnon uutispommia? Uusi valmentaja katsoi Oliver Helanderin tekemistä – teki Tero Pitkämäen kannalta brutaalin huomion Sieltä se tuli: Jasmi Joensuu teki kunnon tilin Yllätyskäänne: Erik Kulstad heivasi ampumahiihtonaisen pihalle Suomen joukkueesta Nyt ei lähdetty valehtelemaan – tyly totuus Kerttu Niskasesta ja Krista Pärmäkoskesta Yle: Iivo Niskanen lähetti ikävän viestin Suomen väistyvälle päävalmentajalle IS: Tästä syystä rallitähti näytti ovea Enni Mälköselle PP:ssä mielenkiintoista vihjailua – kyteekö Kärppien sisällä kunnon kapina? Lue myös: Lähde: Mercedes-pomo Toto Wolff tehnyt merkittävän ratkaisun Max Verstappenin suhteen Formula 1 19.03.2026 - 11:50 Lasse Honkanen Kimi Räikkönen yllätti nyt – F1-maailma meni sekaisin tästä viestistä Formula 1 17.03.2026 - 15:55 Lasse Honkanen Valtteri Bottaksen ja Sergio Perezin tiukkasanainen keskustelu päätyi vahingossa julkisuuteen Formula 1 16.03.2026 - 14:01 Lasse Honkanen