Monet F1-sivustot ja asiantuntijat pitävät käytännössä varmana, että Valtteri Bottaksen ura jatkuu ensi kaudella Cadillacin kisakuskina.

Asiantuntija Edd Straw on nyt tehnyt The Race F1 Podcastissa selväksi, että suomalaista odottanee kuitenkin melkoinen nöyryytysten sarja uudessa tallissaan. Cadillac ei nimittäin luultavasti ole ensi kaudella kilpailukykyinen – ei sinne päinkään.

– Odotan kyllä heidän jäävän kauas keskikastista, mikä vain kuvastaa sitä, miten valtava urakka on rakentaa tiimi tyhjästä. Siellä on paljon kokeneita ihmisiä, mutta tehtävää on suunnattomasti. Ei ole olemassa sitä historiallista työtä pohjalla. On tehty toki kehitystyötä, mutta kaikki pitää luoda itse.

– Se on valtava, valtava, valtava urakka. Ja tämä Cadillacin ohjelma tulee viemään aikaa. Alussa kyse on lähinnä siitä, pääseekö mukaan kisoihin. On olemassa 107 % -sääntö, joka perustuu aika-ajon ensimmäisen osion aikoihin. Se auttaa hieman, koska kyse ei ole aivan nopeimmasta kierrosajasta. Mutta jotta saa luvan ajaa kisassa, täytyy näyttää, että pystyy siihen vauhtiin.

– Jos ei onnistu aika-ajossa, mutta on pystynyt siihen viikonlopun muissa sessioissa, se käy. Mutta se on se lukema, johon Cadillacin näkisin kiinnittävän huomionsa: “Meidän on päästävä sen alle.” Vuonna 2010 uusista tiimeistä Lotus oli keskimäärin 4,8 % päässä kärjestä, Virgin 5,3. Se oli prosenttiero nopeimpaan. 107 %:n sääntö oli siis hieman armeliaampi. Se on mielestäni se raja, jonka Cadillac haluaa selvittää. Se ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys, koska en usko, että uudet säännöt tulevat auttamaan.

LUE MYÖS: Näkökulma: Kaljanmyynti luo Liigalle uudenlaista uhkakuvaa (KiekkoUutiset.fi)