Kuva: All Over PressKalle Rovanperä hyppää ensi kaudeksi Super Formuloiden puolelle. Suomen suurin F1-toivo on silti edelleen Ferrarin kuskiakatemiaan kuuluva Tuukka Taponen.Muissa juniorisarjoissa aiemmin loistanut Taponen ajoi tänä vuonna F3-sarjassa ART Grand Prix’n autolla. Hän oli sarjan yhdeksäs.Formuloiden juniorisarjoja seuraava Feederseries-sivusto Ferrarin kuskiakatemiaan kuuluvien kuljettajien kausia. Taposen kohdalla muistutetaan siitä, että hänen kova kilpakumppaninsa Rafael Câmara, joka kuuluu myös Ferrarin akatemiaan, vei F3-sarjan mestaruuden.Câmara voitti F3-tittelin Tridentin autolla. Hän siirtyy ensi kaudeksi F2-sarjaan Invictalle.Taponen ajoi viime kaudella siis ART:llä. Sivuston toimittaja Daniele Spadi muistutti toki, että Taponen oli tuon tallin paras kuski.Spadi otti kuitenkin lopuksi esille karun faktan: Taposen hieno putki tuli päätökseen.– Taponen jatkaa F3-sarjassa myös kaudella 2026, mutta siirtyy MP Motorsportin riveihin. Hän tavoittelee paluuta voittojen makuun, sillä kausi 2025 oli hänen ensimmäinen voitoton kalenterivuotensa sitten siirtymisensä formulasarjoihin vuonna 2021.LUE MYÖS: Kultaleijona kasteli isänsä hautakukat mestaruusmaljasta – ”Tällaiset asiat ymmärtää vasta myöhemmin” (Siniviiva.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Ferrari Tuukka Taponen Tuoreimmat Uutiset Formulalupaus Tuukka Taponen – maailmalta tuli nyt tuomio Selvää tekstiä Max Verstappenista – Red Bullin iso F1-pomo astui nyt esiin Esapekka Lappi myönsi MTV:lle karun totuuden työskentelystään Enni Mälkösen kanssa No huh: Kaisa Mäkäräinen löi pöytään poskettoman urheilusuorituksen NHL:n sisäpiiristä hurja väite: Jarmo Kekäläisen vihan kohde paljastui Sami Pajari hämmensi päivityksellään – fanit eivät voineet käsittää suomalaista tapaa Haastattelu päättyi – Ylen toimittaja lausui suorat sanat Suvi Minkkisen käytöksestä Kenkää Red Bullilta saanut F1-kuski avasi sanaisen arkkunsa – syytökset olivat suorat Suomalaiselta hiihtomieheltä hirmuveto – kepitti A-maajoukkuetähden miten tahtoi IL: Rallitähdeltä selvä viesti Janni Hussille Ampumahiihtäjä Sonja Leinamo lähti lätkimään kisapaikalta – syy selvisi somesta Cadillac tehnyt Valtteri Bottaksen kannalta merkittävän ratkaisun Jonne Halttunen heitti hyvästit – sitten aukesi korkki Raimo Helminen avasi suunsa – Petri Matikainen ei voinut kuin nauraa Dorothea Wierer hävisi Suvi Minkkiselle – italialainen teki asioita selväksi kisan jälkeen Lue myös: Selvää tekstiä Max Verstappenista – Red Bullin iso F1-pomo astui nyt esiin Formula 1 22.12.2025 - 18:47 Lasse Honkanen Kenkää Red Bullilta saanut F1-kuski avasi sanaisen arkkunsa – syytökset olivat suorat Formula 1 21.12.2025 - 22:30 Lasse Honkanen Cadillac tehnyt Valtteri Bottaksen kannalta merkittävän ratkaisun Formula 1 21.12.2025 - 14:46 Lasse Honkanen