Kuva: Press Stake F1 TeamCadillac tulee ensi kaudeksi F1-sarjaan. Jenkkitalli ei ole vielä kiinnittänyt kumpaakaan kisakuskia tulevaksi sesongiksi.Valtteri Bottas on vahvistanut julkisesti neuvotelleensa Cadillacin kanssa. Myös Cadillac on myöntänyt nuo keskustelut. The Race -sivusto on nyt kirjoittanut Bottaksen ja Cadillacin tilanteesta. Sivusto arvioi, että Bottaksen halukkuus siirtyä talliin miellyttää Cadillacia. Suomalainen on antanut ymmärtää, että Cadillac on hänen ykkösvaihtoehtonsa Alpinen kiinnostuksesta huolimatta.Myös Sergio Perez on vaihtoehto Cadillacille. On mahdollista, että Bottas ja Perez ovat ensi kaudella tallin kuskikaksikko. Toinen vaihtoehto on se, että Cadillac palkkaa kokeneen kuskin (Bottas tai Perez) rinnalle nuoremman kuskin.The Race väittää, että Cadillac haluaa kiinnittää ensimmäisen kuskin mahdollisimman nopeasti. Tuo sopimus voitaisiin vahvistaa jo F1:n kesäloman alkaessa (elokuun alussa).Sivuston mukaan merkit viittaavat tällä hetkellä siihen, että Bottas on se kuski, jonka sopimus julkaistaan ensimmäisenä – eli reilun kolmen viikon päästä. Cadillacin on tarkoitus katsoa sen jälkeen kärsivällisesti muita vaihtoehtoja kuskimarkkinoilla täyttämään toisen kisakuskin paikan.LUE MYÖS: Red Bullin Max Verstappenin mitta on täynnä – ”Se on kamalaa” (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Cadillac Valtteri Bottas Tuoreimmat Uutiset Janni Hussi veti johtopäätöksensä – ”Laji ei sopinut minulle” TNHLF: Suomen kiekkopiireissä hurjaa puhetta Patrik Laineen uudesta seurasta – tämä muuttaisi kaiken Ei kai vain sentään: Suvi Minkkinen teki surkean päivityksen NHL:n sisäpiirissä keskustellaan: Valmisteleeko Jarmo Kekäläinen kunnon uutispommia? Uusi valmentaja katsoi Oliver Helanderin tekemistä – teki Tero Pitkämäen kannalta brutaalin huomion Sieltä se tuli: Jasmi Joensuu teki kunnon tilin Yllätyskäänne: Erik Kulstad heivasi ampumahiihtonaisen pihalle Suomen joukkueesta Nyt ei lähdetty valehtelemaan – tyly totuus Kerttu Niskasesta ja Krista Pärmäkoskesta Yle: Iivo Niskanen lähetti ikävän viestin Suomen väistyvälle päävalmentajalle IS: Tästä syystä rallitähti näytti ovea Enni Mälköselle PP:ssä mielenkiintoista vihjailua – kyteekö Kärppien sisällä kunnon kapina? Kimi Räikkönen yllätti nyt – F1-maailma meni sekaisin tästä viestistä Mitään järkeä? Urheilucast: 9 pisteen miehellä 350 000 euron sopimus SM-liigassa Ronnie O’Sullivanilta poikkeuksellinen temppu – marssi pukukoppiin kesken ottelun Ylellä lyötiin pöydälle raju väite Eero Hirvosesta Lue myös: Kimi Räikkönen yllätti nyt – F1-maailma meni sekaisin tästä viestistä Formula 1 17.03.2026 - 15:55 Lasse Honkanen Valtteri Bottaksen ja Sergio Perezin tiukkasanainen keskustelu päätyi vahingossa julkisuuteen Formula 1 16.03.2026 - 14:01 Lasse Honkanen Asiantuntija katsoi Tuukka Taposen ajamista – musertava johtopäätös Suomen formulatoivosta Formula 1 15.03.2026 - 11:47 Lasse Honkanen