Sportivo TV

Cadillacin Valtteri Bottas ajoi 18:nneksi sunnuntaina Belgian GP:ssä. Viaplayn asiantuntijat Heikki Kovalainen ja Mika Salo kävivät kisan jälkeen läpi Bottaksen suorittamista.

Studiota juontaja Katariina Kiviranta otti esiin Bottaksen suorittamisen ja tallikaveri Sergio Perezin keskeytyksen.

– Checo Perezin kisa päättyi keskeytykseen, joten positiivisena voidaan pitää, että Valtteri kuitenkin maaliin pääsee, vai mitä Heikki? 

– No joo, se on se minimitavoite ja tietenkin se marssivauhti ei ole vielä sellaista, että pystyisi oikeastaan ketään muita kuin Aston Martineja haastamaan. Mutta ei se minun mielestä se oletus saa ollakaan sen kummoisempi. Tuo on niin alussa vielä toi tiimi kaiken kaikkiaan. 

– Minun mielestä he ovat kuitenkin paremmassa tilassa tällä hetkellä kuin Aston Martin, joka on ollut Formula 1:ssä jo eri nimillä jo pidemmän aikaa organisaationa mukana. Niin siinä mielessä he saavat olla ihan tyytyväisiä. Ja tuosta vain eteenpäin. Kisat maaliin, ne ovat tärkeitä heille, sieltä saa paljon dataa. Tiimi on vielä pahasti rakennusvaiheessa ja fasiliteetteja tarvitaan parempia. Autoon tarvitaan paljon uusia osia, tiimiin tarvitaan paljon lisää uusia työntekijöitä. 

– Kaiken kaikkiaan tuo organisaatio kasvaa koko ajan, niin pitää vaan malttaa. Ja minun mielestä Valtterilla on ollut hyvä viikonloppu tänä viikonloppuna.On ollut vähemmän teknisiä ongelmia mitä aikaisempina viikonloppuna. Ja myös on pystynyt pitämään Perezin tavallaan kurissa tämän viikonlopun. Sehän on tietysti minimitavoite ja ei mitään: kohti seuraavaa viikonloppua kohti ja tiimin rakentaminen jatkuu, avasi Kovalainen.

Kiviranta huomioi, että Bottas on itsekin kertonut, että kisat ovat paljon haastavampia tallille verrattuna aika-ajoihin. Salo kertoi sitten omat huomionsa Bottaksen olemuksesta haastattelussa.

– Huonolla autolla on hirveää ajaa, se on raskasta. Kuten näette, Valtteri on vaikka kovakuntoinen fillaristi onkin, niin ihan hiestä märkänä, koska huonolla autolla saa tehdä tuplamäärän töitä kuin semmoisella autolla, joka toimii.

LUE MYÖS: Suomalainen seitsenottelija avasi vihdoin suunsa – avautui henkilökohtaisista ongelmistaan (UrheiluAreena.fi)