Kuva: Getty Images / Red Bull Content PoolRed Bullin Max Verstappen sai F1:n Meksikon GP:ssä kaksi 10 sekunnin aikarangaistusta.Suurin osa asiantuntijoista oli sitä mieltä, että Verstappenia piti rankaista tempuista. Osa hämmästeli kuitenkin rangaistusten kovuutta.Verstappenin Jos-isä ei pitänyt myöskään näkemästään. Hän esitti De Telegraaf -lehdelle todella rajua vihjailua tuomariston toiminnasta.– FIA:n (kansainvälinen autoliitto) pitäisi katsoa tarkkaan palkkaamiaan tuomareita. Ketä siellä on ja onko eturistiriitoja. Esimerkiksi vanhoja kuskeja, joilla voi olla enemmän sympatiaa tiettyjä kuskeja kohtaan.Jos Verstappen ei siis sanonut ääneen nimiä. De Telegraaf arveli, että hän viittasi Johnny Herbertiin. Entinen F1-kuski on britti ja myös Skyn F1-asiantuntija. Tuomaristossa oli myös Tim Mayer. Hän on puolestaan McLarenia perustamassa olleen Teddy Mayerin poika.Jos Verstappen myönsi, että hänen poikansa saattoi ylittää rajan etenkin toisessa rangaistussa tilanteessa. Hän näki kuitenkin asiassa myös valoisamman puolen.– (Lando) Norris saattaa nyt ajatella entistä enemmän: ”Minun on oltava varovainen (taistelussa Verstappenin kanssa).LUE MYÖS: HS: Yksi ohikiitävä hetki muutti Enni Mälkösen elämän suunnan (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Jos Verstappen Max Verstappen Red Bull Tuoreimmat Uutiset Kilpakumppani katsoi F1-paluun tehneen Valtteri Bottaksen ajamista – suusta pääsivät tylyt sanat Maailmanmestarille turpaan – sitten Ronnie O’Sullivan leuka tippui lattiaan snookersalilla Ylen Laura Arffmanin olympiamatkaa varjostaa synkkä asia Jan Zeleznyä uhannut Saksan keihäshirmu teki paluun – tulos vetää hiljaiseksi Kaisa Mäkäräinen puhui tästä miehestä – teki sitten IS:lle karun tunnustuksen Raimo Helmisen muodonmuutos ällistyttää – ex-pelaajalta selvät sanat Suomen rallitoivo täysin kassalla – Juha Kankkunen nosti kädet pystyyn Urheilucast: Olli Jokisen HIFK:ssa kuohuu – tähtipelaajasta vedettiin suora johtopäätös Olympiaturnaus lähestyy – Sebastian Aholla on ikävä ongelma Yle: Kerttu Niskanen lausui suoran viestin Suomen valmennusjohdolle VM: Esapekka Lapin henkilökohtaisessa elämässä valtava muutos – tämä oli ”viimeinen niitti” Kalle Rovanperän lähipiiristä tehtiin ikävä paljastus IS:lle – ei hyvältä kuulosta Ylen temppu oli liikaa – Kalle Palander sai tarpeekseen: ”V*ttu jes! Minja Korhonen ällistyi siitä, mitä intohimoinen fani teki hänelle Asiantuntijalta selvä tuomio Mikael Granlundista – toisteli yhtä paljonpuhuvaa sanaa Lue myös: Kilpakumppani katsoi F1-paluun tehneen Valtteri Bottaksen ajamista – suusta pääsivät tylyt sanat Formula 1 03.02.2026 - 21:53 Lasse Honkanen Kalle Rovanperän lähipiiristä tehtiin ikävä paljastus IS:lle – ei hyvältä kuulosta Formula 1 02.02.2026 - 16:27 Lasse Honkanen Ystävä teki ikävän tempun Valtteri Bottakselle – F1-tähti oli tarttua kirveeseen Formula 1 01.02.2026 - 21:54 Lasse Honkanen