Kuva: All Over PressCadillac on normaalia suuremman huomion kohteena Miamin F1-viikonlopun yhteydessä, kun talli debytoi kotimaassaan Yhdysvalloissa. Myös Valtteri Bottas on saanut osansa huomiosta.Cadillacin varakuskit Colton Herta ja Zhou Guanyu puhuivat työskentelystä Bottaksen ja Sergio Perezin kanssa F1 Nationin haastattelussa. – Mielestäni on hyvä, että tallissa on tuollaisia kavereita, joilla on valtavasti kokemusta ja jotka pystyvät tavallaan johtamaan tekemistä kuljettajan näkökulmasta myös teknisesti. On mielenkiintoista kuulla, miten he hoitavat työnsä, erityisesti kisaviikonlopun aikana.– Se, miten he tunnistavat heikot kohdat ja miten he lähtevät pureutumaan niihin viikonlopun aikana. Siksi onkin hyvä olla itse mukana kynän ja paperin kanssa ja yrittää imeä kaikki mahdollinen oppi talteen, selvitti Herta.Zhou tuntee Bottaksen hyvin. Kaksikko työskenteli jo aiemmin yhdessä Sauberilla.– Rehellisesti sanottuna Valtterin kanssa työskentely tuntuu vähän kuin palaisi yhteen. Olimme samassa tallissa kolme vuotta, ja nyt olemme yhdessä myös Formula 1:n uudella aikakaudella. Olemme tuoneet käyttöön täysin uuden rungon ja lattian autoon, joten olemme tehneet töitä yhdessä siinä mielessä.– Tiesin jo omasta ensimmäisestä päivästäni Formula 1:ssä, että hän on hyvin rehellinen ja avoin antamaan palautetta tallille. Juuri sellaista Valtteri Bottas -tyyppistä kuljettajaa talli kuten Cadillacin F1-talli tarvitsee, koska olemme paljolti rakentamassa uutta kokonaisuutta. Tarvitsemme ihmisiä, jotka ovat läpinäkyviä ja tehokkaita, ja jotka tietävät kokemuksensa kautta, mitä tekevät. Juontaja Christian Hewgill otti tässä vaiheessa esille sen, että Bottas on viime vuosina ottanut paremmin haltuun sosiaalisen median.– Vaikka tuntuu, että sen jälkeen kun viimeksi työskentelitte yhdessä, hänestä on tullut todellinen someilmiö. Kuvaako hän jatkuvasti kaikkea ja sellaista? Hänestä on tullut oikea viraalitähti, Valtteri Bottas, päivitteli Hegwill.– Hän on tavallaan vain oma itsensä, ehkä vähän korostetummin viime vuosina. On asioita, joita hän tekee, joita en itse tekisi koskaan, mutta hän selvästi nauttii siitä puolesta. Ihmiset pitävät siitä. Se antaa tavallaan muillekin rohkaisua. Luulen, että hän nauttii siitä, että voi elää vähän erilaista elämäntyyliä radan ulkopuolella, mikä on ihan siistiä, arvioi kiinalainen. Jaa Facebook Twitter Whatsapp Cadillac Valtteri Bottas Zhou Guanyu Tuoreimmat Uutiset Valtteri Bottaksen joutui ikävän rikoksen uhriksi – ”FBI puuttui peliin” Paljastus: Suomen hiihtomaajoukkueeseen kaapattiin kovan luokan nimi Arvio: Esapekka Lapin ura rallin MM-sarjassa pian taputeltu? – ”Ehkä tämä ei enää toimi” Suomalainen kiekkotähti lopetti pelaamisen – rakettimainen kehitys uudella urallaan Pöydälle iso kysymys: Kaisa Mäkäräinen mukaan MM-kisoihin? Annimari Kortetta odotti oksettava näky puistossa – Helsingin kaupungille lähti tuima viesti UC: Esko Seppänen pöyristyi Jokereiden sopimuksesta – ”Olisi voinut kuvitella, että Venäjä ja Putin opetti” MTV:n asiantuntija todisti Sami Pajarin raivoa – tajusi hetkessä mistä oli kyse Moukaritähti Silja Kosonen teki muutoksen – huoli heräsi Henri Haapamäki ei kaunistellut totuutta Ylellä – tyly muistutus Janni Hussille Shokkiuutinen: Hiihtotähden ura ohi 25-vuotiaana – hiihtäjärakas reagoi julkisesti MTV: Sébastien Ogier avautui jäätävistä väleistään Kimi Räikköseen – näin kaikki muuttui Nyt se on julkista tietoa: Ella Junnilalta synkkä paljastus NHL:n sisäpiiristä paljastus Mikko Rantasen kaupasta – Dallas-pomo joutui tekemään omistajalle vaikeimman pyynnön Tuntematon lähestyi suomalaista hiihtonaista – ällistyi näistä muskeleista Lue myös: Valtteri Bottaksen joutui ikävän rikoksen uhriksi – ”FBI puuttui peliin” Formula 1 12.05.2026 - 11:51 Lasse Honkanen MTV: Sébastien Ogier avautui jäätävistä väleistään Kimi Räikköseen – näin kaikki muuttui Formula 1 10.05.2026 - 21:49 Lasse Honkanen Tapaus Kalle Rovanperä – Toyota-pomo saattoi lipsauttaa totuuden Formula 1 09.05.2026 - 19:51 Lasse Honkanen