Jatkoaika on haastatellut SM-liigaseura HIFK:n huoltajaa Joni Hallikaista. Jutussa nousi esille nykyisten ja entisten tähtipelaajien erikoisia mieltymyksiä.Esille nousi myös Tomáš Záborskýn nimi. Slovakkitaituri, joka pelasi vuosina 2014–2016 HIFK:ssa, oli omanlaisensa persoona. Hallikaisen mukaan Záborskýlla oli varsin erikoisia toivomuksia.− Tomáš Záborský oli yksi hankala kaveri. Esimerkiksi henkseleitä piti melkein kerran päivässä säädättää, että ne olivat millilleen oikean tuntuiset. Hän halusi aina treeneissä juoda lämmintä teetä. Laitettiinkohan sinne 15 sokeripalaa, jotka liuotettiin sinne teehen. Vähän diivamaisiakin elkeitä, Hallikainen muisteli Jatkoaika-sivustolle.Záborský pelasi HIFK:n paidassa kaksi tehopisteiden valossa loistavaa kautta. Hän pelasi myöhemmin SM-liigaa vielä Tapparassa ja SaiPassa.Läpimurtonsa hän teki Ässissä kaudella 2011–2012. Záborský tykitti Porissa tuolla kaudella 35 liigamaalia ja vei maalikuninkuuden.LUE MYÖS: Näkökulma: Kaljanmyynti luo Liigalle uudenlaista uhkakuvaa (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp HIFK Liiga SM-liiga Tomas Zaborsky Tuoreimmat Uutiset Mikko Rantanen oli vasta alkua – Dallas viritteli kunnon siirtopommia Vahvistus tuli: Valtteri Bottakselle tulikin huono F1-uutinen Marcus Grönholm lausui tylyt sanat uudelle työntekijälle – nyt hän on iso rallipomo Lauri Markkasen fanien raivo repesi – mediajätti ESPN reagoi nopeasti Paljastus: Ari Vatanen ällistytti toiminnallaan Suomen MM-rallissa HS: Jokerit ikävän vedätyksen kohteena – mitään ei ollut tehtävissä Suomalainen NHL-tähti lausui Seiskalle selvän mielipiteensä Teemu Selänteestä Testit paljastivat karun totuuden Michael Schumacherista Takavuosien F1-legenda haastoi Max Verstappenin – sai elämänsä nöyryytyksen Tähtipelaaja jätti Carolinan – lausui nyt selvät sanat Sebastian Ahosta Rallitähti ja kartanlukija rakastuivat – hempeä yhteiskuva F1-tallin pomo lausui selvää tekstiä Valtteri Bottaksen tulevaisuudesta Nyt kävi nolosti – kamera tallensi paljonpuhuvan videon Patrik Laineesta Cristiano Ronaldon temppu joukkuekaverilleen ällistyttää – ”En olisi ikinä uskonut” Toyota-pomolta varoituksen sanoja Kalle RovanperälleLue myös: Mikko Rantanen oli vasta alkua – Dallas viritteli kunnon siirtopommia Jääkiekko21.08.2025 - 15:35 Lasse Honkanen HS: Jokerit ikävän vedätyksen kohteena – mitään ei ollut tehtävissä Jääkiekko21.08.2025 - 15:35 Lasse Honkanen Suomalainen NHL-tähti lausui Seiskalle selvän mielipiteensä Teemu Selänteestä Jääkiekko21.08.2025 - 15:35 Lasse Honkanen