Jääkiekon SM-liigaseura Ässät jäi tällä kaudella ulos pudotuspeleistä. Porilaisseuran urheilupomo Janne Vuorinen on ruotinut seuran verkkosivuilla kautta pikaisesti.Vuorinen myönsi, että joukkueen rakennus ja rekrytointi eivät menneet suunnitelmien mukaan. Eräät ratkaisut saattoivat kostautua. – Tämä on kokonaisuudessaan osa-alue, jossa pystymme parantamaan. Teimme joitakin vääriä ratkaisuja ja toisaalta emme saaneet ulosmitattua kaikkea sisään hankittua potentiaalia. Olen miettinyt paljon kauden aikaista reagointia, erityisesti marraskuun osalta. Tuolloin tehtyihin päätöksiin vaikutti halu pysyä strategiassa ja antaa näyttöpaikat ja peliaika nuorille pelaajillemme. Haimme pelaajamarkkinoilta tuolloin selkeää ja ehdotonta kärkiosaamista, mutta pelaajamarkkinatilanne ja resurssimme eivät lopulta kohdanneet, harmitteli Vuorinen.Ässät aloitti kauden mainiosti. Loppukauden kuntopuntorissa porilaiset olivat kuitenkin peräpäätä. Esimerkiksi viimeisen pudotuspelipaikan ottanut Sport onnistui nostamaan tasoaan keväällä.– Kuten muistamme, pelasimme loistavan alkukauden. Sen kantoi meitä lopulta viimeiseen otteluun asti. Kuitenkin ensimmäisen kauden kolmanneksen jälkeen emme saaneet peliämme kehittymään tarpeeksi ja tulokset kääntyivät tappiollisiksi.– Maalinteon tehokkuutemme ei ollut riittävällä tasolla. Tämä heijastui myös erikoistilanteisiin ja etenkin ylivoimapelin tehokkuus oli läpi kauden iso haaste, jota emme pystyneet ratkaisemaan. Emme onnistuneet myöskään repimään parasta irti pelaajistamme. Etenkin tasaisuus puuttui osan otteista ja hyvän ja huonon päivä ero oli liian suuri. Olemme tehneet kauden aikana jatkuvaa analyysia, jolla pyrimme reagoimaan esimerkiksi seuraavan kauden joukkueen rakentamiseen, sanaili Vuorinen.LUE MYÖS: Nyt se on julki: Krista Pärmäkoski sai melkoisen viestin hiihtomieheltä (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Ässät Janne Vuorinen Liiga Tuoreimmat Uutiset Minja Korhonen paljasti Ylelle – hymyn takaa löytyi ikävä totuus Kaisa Mäkäräinen ei ollut uskoa silmiään – pöyristyi ampumahiihtotähden touhusta Esapekka Lapin ex-kartturi kuunteli Enni Mälkösen touhua – tuomio oli selvä SK: Immu Ilménin vastustaja epäilee kunnon vedätystä – ”En luota vanhaan rikolliseen ikinä” Aitiossa skandaalinkäryinen syytös Jarmo Kekäläisestä – tuhosiko tämä ratkaisu Patrik Laineen NHL-uran? Asiantuntija katsoi Tuukka Taposen ajamista – musertava johtopäätös Suomen formulatoivosta Suvi Minkkisen hempeä hetki käänsi katseita kisan jälkeen Krista Pärmäkoski puhui suunsa puhtaaksi, Kerttu Niskanen sanoi vielä sanottavansa Tekeekö Sebastian Ahon Carolina todellisen ryöstön? – Olisi kuin tikari Mikko Rantasen selkään Virpi Sarasvuo ei halunnut valehdella – tiputti brutaalin faktan Suomen hiihtotähdestä Jari-Matti Latvala vahvisti merkittävät neuvottelut Väistikö Jarmo Kekäläinen luodin? NHL:ssä kuiskitaan ”itseään täynnä olevasta” miehestä Suomalainen vapaaottelutähti antoi täyslaidallisen Makwan Amirkhanin ”pelleilylle” Valtteri Bottaksen isä katsoi poikansa touhua – toisena päivänä ei voinut enää olla hiljaa Kamerat tallensivat: Suomen ampumahiihtonaisen raivo repesi kesken maailmancupin kisan Lue myös: Aitiossa skandaalinkäryinen syytös Jarmo Kekäläisestä – tuhosiko tämä ratkaisu Patrik Laineen NHL-uran? Jääkiekko 15.03.2026 - 13:54 Lasse Honkanen Tekeekö Sebastian Ahon Carolina todellisen ryöstön? – Olisi kuin tikari Mikko Rantasen selkään Jääkiekko 14.03.2026 - 21:45 Lasse Honkanen Väistikö Jarmo Kekäläinen luodin? NHL:ssä kuiskitaan ”itseään täynnä olevasta” miehestä Jääkiekko 14.03.2026 - 15:59 Lasse Honkanen