Kuva: All Over PressTeuvo Teräväinen heilutti kuudella maalisyötöllään tahtipuikkoa, kun Suomi voitti Slovenian 9–1 jääkiekon MM-kisoissa. Eeli Tolvanen teki neljä maalia.Teräväinen oli riehunut jo kahden ensimmäisen erän jälkeen tehot 0+4. Viaplayn asiantuntija Jarmo Kekäläinen ylisti 7–1-tilanteessa Teräväistä. – Kun tulevat vastustajat katsoo tätä peliä niin huomaa sen, että Teuvo Teräväiselle ei kannata antaa kovin paljon ylimääräistä tilaa, koska tulosta syntyy kyllä aika nopeasti, totta kai Tolvonen on viimeistellyt kolme maalia hienosti, mutta kyllä Teuvo Teräväinen on heitellyt aika uskomattomia lättyjä tuossa edessä ja löytää kyllä aina vapaana oleva kaveri, skannaa jäätä niin täydellisesti kuin voi ja syötötkin on huippu loppu. Viaplayn toinen asiantuntija Jussi Jokinen näki, että vastus ei ollut erikoinen, mutta onnistumiset olivat hyvä juttu monessa mielessä.– Kyllä ehdottomasti ja uskon, että tämä peli oli juuri se mitä Suomen joukkue kaipasi. Se on ollut vähän tuskaista se pelaaminen. Ei ole löytynyt rentoutta. Eri pelaajat halusivat niitä onnistumisia, ja nyt Suomi on saanut laajalla rintamalla onnistumisia ja uskon, että tästä vastusta tulee kovenemaan Latviaan ja Slovaakiaan, niin se asettaa ihan erilaisia haasteita Suomelle ja tietenkin sitten Kanada lohkon päätöspelissä, mutta uskon, että tämä oli tärkeä peli Suomelle, että Suomi sai onnistumisia ja rentoutta. LUE MYÖS: Nyt se on julki: Krista Pärmäkoski sai melkoisen viestin hiihtomieheltä (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Jarmo Kekäläinen Jussi Jokinen Leijonat Slovenia Teuvo Teräväinen Tuoreimmat Uutiset Minja Korhonen paljasti Ylelle – hymyn takaa löytyi ikävä totuus Kaisa Mäkäräinen ei ollut uskoa silmiään – pöyristyi ampumahiihtotähden touhusta Esapekka Lapin ex-kartturi kuunteli Enni Mälkösen touhua – tuomio oli selvä SK: Immu Ilménin vastustaja epäilee kunnon vedätystä – ”En luota vanhaan rikolliseen ikinä” Aitiossa skandaalinkäryinen syytös Jarmo Kekäläisestä – tuhosiko tämä ratkaisu Patrik Laineen NHL-uran? Asiantuntija katsoi Tuukka Taposen ajamista – musertava johtopäätös Suomen formulatoivosta Suvi Minkkisen hempeä hetki käänsi katseita kisan jälkeen Krista Pärmäkoski puhui suunsa puhtaaksi, Kerttu Niskanen sanoi vielä sanottavansa Tekeekö Sebastian Ahon Carolina todellisen ryöstön? – Olisi kuin tikari Mikko Rantasen selkään Virpi Sarasvuo ei halunnut valehdella – tiputti brutaalin faktan Suomen hiihtotähdestä Jari-Matti Latvala vahvisti merkittävät neuvottelut Väistikö Jarmo Kekäläinen luodin? NHL:ssä kuiskitaan ”itseään täynnä olevasta” miehestä Suomalainen vapaaottelutähti antoi täyslaidallisen Makwan Amirkhanin ”pelleilylle” Valtteri Bottaksen isä katsoi poikansa touhua – toisena päivänä ei voinut enää olla hiljaa Kamerat tallensivat: Suomen ampumahiihtonaisen raivo repesi kesken maailmancupin kisan Lue myös: Aitiossa skandaalinkäryinen syytös Jarmo Kekäläisestä – tuhosiko tämä ratkaisu Patrik Laineen NHL-uran? Jääkiekko 15.03.2026 - 13:54 Lasse Honkanen Tekeekö Sebastian Ahon Carolina todellisen ryöstön? – Olisi kuin tikari Mikko Rantasen selkään Jääkiekko 14.03.2026 - 21:45 Lasse Honkanen Väistikö Jarmo Kekäläinen luodin? NHL:ssä kuiskitaan ”itseään täynnä olevasta” miehestä Jääkiekko 14.03.2026 - 15:59 Lasse Honkanen