Kuva: All Over PressJukurit voitti lauantaina Pelicansin SM-liigan playout-sarjan ottelussa maalein 3–2. Peter Abbandonato ratkaisi kamppailun jatkoerässä. Jukurit voitti samalla sarjan 4–1 ja lähti kesälomalle. Pelicans tippui karsintasarjaan.Jukureiden kausi on ollut erittäin vaikea. Päävalmentaja Jonne Virtanen onnistui kuitenkin lopulta tehtävässään ja piti seuran pääsarjassa. Virtanen lausui taiston tauottua myös rehellisestä tekstiä vastustajasta. – Pelicans pelasi tänään sarjan parhaan pelinsä ja olivat tänään edellä. Ensimmäiset neljä peliä me oltiin edellä, mutta tänään Pelicans pystyi kiekolla ottamaan vauhtia pois meiltä. Se oli asia, jota mietin ennen sarjaa, että johon voidaan kompastua. Onneksi tuon enempää ei kompastuttu siihen. Hinkattiin sitä aika paljon, että se sieltä varmasti vastaan tulee, arvioi Virtanen seuran verkkosivuilla.– Tosi ylpeä olen tuosta joukkueesta. En voi edes kuvitella kuinka raskas kausi on ollut esimerkiksi (Jesper) Piitulaiselle, mutta siinä se joka maanantai kaivoi sen hymyn ja paiski hommia. Hattu nousee päästä. Maalivahdin ja kärjen pitää olla tälläisissä peleissä hyvä ja meidän kärkihän hyppäsi esiin näissä peleissä. Isojen poikien pitää olla isoja poikia, kun pelataan isoista asioista.LUE MYÖS: Lotta Kemppisen treenivideo räjähti somessa – ”Wow” (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Jonne Virtanen Jukurit Pelicans Lue myös: Urheilucast: Enää nämä NHL-seurat Patrik Laineen perässä – Mikko Lehtonen veti johtopäätöksensä: ”Surullista” Jääkiekko 22.09.2026 - 13:59 Lasse Honkanen UC: Olli Jokiselta pöyristyttävää käytöstä HIFK:n pukukopissa – ex-pelaaja voi todistaa Jääkiekko 21.09.2026 - 19:51 Lasse Honkanen PP: Tähtipelaaja valehteli – sopimus Kärppiin oli jo tehtynä Jääkiekko 21.09.2026 - 15:55 Lasse Honkanen