Sportivo TV

Ampumahiihtomaailmasta on saatu yllättävä uutinen. Ranskan Anaëlle Bondoux kertoo lopettavansa uransa.

Etenkin kovana hiihtäjänä tunnettu Bondoux ehti nauttia menestystä nuorten MM-kisoissa. Hän voitti vuonna MM-kultaa viestissä ja hopeaa yhteislähtökilpailussa vuonna 2025.

Bondoux ilmoitti uransa päättymisestä maanantaina sosiaalisessa mediassa.

– Päätän tänään lopettaa ampumahiihtourani. Vuosien intohimon, omistautumisen ja viime aikoina myös suurten uhrausten jälkeen tunnen nyt tarvitsevani aikaa palautua ja elää erilaista elämää.

– Teen tämän päätöksen hyvin levollisin mielin. Minusta vain tuntuu, että olen tullut yhden tien päähän. Olen ylpeä ja kiitollinen kaikesta, mitä tämä matka on minulle antanut. Olen kasvanut ihmisenä tämän uran aikana, tavannut uskomattomia ihmisiä ja saanut muistoja koko loppuelämäksi. Ennen kaikkea mieleeni jäävät yhteiset hetket muiden kanssa.

– Haluan kiittää koko Ranskan maajoukkueen taustaryhmää, joka on tukenut ja auttanut minua parhaalla mahdollisella tavalla niin hienoina kuin vaikeinakin hetkinä, kirjoitti Bondoux.

LUE MYÖS: Lotta Kemppisen treenivideo räjähti somessa – ”Wow” (UrheiluAreena.fi)