JYP:n katastrofaalinen kausi jääkiekon SM-liigassa päättyi runkosarjaan. Käännekohta on jälkikäteen arvioiden varsin selvä: päävalmentaja Jukka Rautakorven joulukuussa saamat potkut. Paljon kritiikkiä saanut seuran puheenjohtaja Jukka Seppänen on nyt astunut esiin seuran verkkosivuilla.JYP oli Rautakorven potkujen aikaan SM-liigan kymmenentenä. Jyväskyläläiset romahtivat lopulta sijalle 13 . – JYPin 100-vuotisjuhlakausi päättyi onnettomasti. Tuloksemme on surkea kaikilla mittareilla. Juhlakaudesta tuli urheilullisesti fiasko, vaikka JYP panosti menestykseen rakentamalla seuran historian kalleimman joukkueen, jonka hinta syksyllä hipoi kolmea miljoonaa euroa, aloitti Seppänen avoimen kirjeensä seurayhteisölle.Seppänen myönsi seuran tekevän valtavat tappiot. Hän kirjoitti joukkueen ja taustahenkilöiden saamasta rajusta kritiikistä. Se ylitti Seppäsen mukaan kohtuuden.– Juhlakaudella JYP on rypenyt kielteisessä julkisuudessa kuukaudesta toiseen. Seuraa on julkisuudessa syytetty milloin mistäkin. Vaikka julkinen ryöpytys on ollut itse aiheutettua ja siten oikeutettua, niin silti seuran ympärillä käytävässä keskustelussa on välillä totuus ollut hyvinkin joustavaa ja sitä on soviteltu erilaisiin agendoihin, joilla on usein ollut muu tarkoitusperä, kuin seuran ja yhteisön etu. Kritiikki on myös henkilöitynyt kohtuuttomasti muutamaan työntekijäämme. Tämäkin on uskallettava sanoa, vaikka negatiivisen julkisuuden juurisyyt ovatkin omassa toiminnassamme.Seppänen nosti kuitenkin käden ylös virheen merkiksi. Hän myönsi, että Rautakorven saamien potkujen ajankohta oli väärä.– Minä kuitenkin tein ratkaisevimman virheen valmentajavaihdoksen ajankohdassa. Lupasin kantaa vastuun ja nyt mietin miten tässä tilanteessa vastuu kannetaan parhaiten. Onko eroaminen ja omien osakkeiden myyminen parasta vastuunkantoa? Onko parasta vastuunkantamista jäädä selvittämään sotkettu pesä? On paljon kysymyksiä, joihin ei vielä ole vastauksia. Asiat ovat monimutkaisia niin taloudellisesti kuin toiminnallisestikin.LUE MYÖS: Nyt se on julki: Krista Pärmäkoski sai melkoisen viestin hiihtomieheltä (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Jukka Rautakorpi Jukka Seppänen JYP Liiga SM-liiga Tuoreimmat Uutiset Minja Korhonen paljasti Ylelle – hymyn takaa löytyi ikävä totuus Kaisa Mäkäräinen ei ollut uskoa silmiään – pöyristyi ampumahiihtotähden touhusta Esapekka Lapin ex-kartturi kuunteli Enni Mälkösen touhua – tuomio oli selvä SK: Immu Ilménin vastustaja epäilee kunnon vedätystä – ”En luota vanhaan rikolliseen ikinä” Aitiossa skandaalinkäryinen syytös Jarmo Kekäläisestä – tuhosiko tämä ratkaisu Patrik Laineen NHL-uran? Asiantuntija katsoi Tuukka Taposen ajamista – musertava johtopäätös Suomen formulatoivosta Suvi Minkkisen hempeä hetki käänsi katseita kisan jälkeen Krista Pärmäkoski puhui suunsa puhtaaksi, Kerttu Niskanen sanoi vielä sanottavansa Tekeekö Sebastian Ahon Carolina todellisen ryöstön? – Olisi kuin tikari Mikko Rantasen selkään Virpi Sarasvuo ei halunnut valehdella – tiputti brutaalin faktan Suomen hiihtotähdestä Jari-Matti Latvala vahvisti merkittävät neuvottelut Väistikö Jarmo Kekäläinen luodin? NHL:ssä kuiskitaan ”itseään täynnä olevasta” miehestä Suomalainen vapaaottelutähti antoi täyslaidallisen Makwan Amirkhanin ”pelleilylle” Valtteri Bottaksen isä katsoi poikansa touhua – toisena päivänä ei voinut enää olla hiljaa Kamerat tallensivat: Suomen ampumahiihtonaisen raivo repesi kesken maailmancupin kisan Lue myös: Aitiossa skandaalinkäryinen syytös Jarmo Kekäläisestä – tuhosiko tämä ratkaisu Patrik Laineen NHL-uran? Jääkiekko 15.03.2026 - 13:54 Lasse Honkanen Tekeekö Sebastian Ahon Carolina todellisen ryöstön? – Olisi kuin tikari Mikko Rantasen selkään Jääkiekko 14.03.2026 - 21:45 Lasse Honkanen Väistikö Jarmo Kekäläinen luodin? NHL:ssä kuiskitaan ”itseään täynnä olevasta” miehestä Jääkiekko 14.03.2026 - 15:59 Lasse Honkanen