Kuva: All Over PressUrheilupomona Jukureissa, HPK:ssa ja Ässissä työskennellyt Tommi Kerttula seuraa edelleen tarkkaan jääkiekkomaailman tapahtumia.Jokerit on hakenut ensi kaudeksi Liigalisenssiä. Helsinkiläisseura on jo panostanut merkittävästi tekemällä useita pelaajahankintoja. Noista hankinnoista ei ole kerrottu julkisesti seuran taholta. Sopimuksia on kuitenkin vuotanut mediaan. Kerttula on myös huomannut asian.– Aika vuodesta kun pelaajasiirrot uutisissa kiihtyvät. Sinänsä kohtuu mitätön asia, mutta Jokerit on valinnut mediataktiikaksi ”annostella” eri medioille sopimuksiaan. Huomiona myös se, että Urheilucast on ottanut kaistaa medialta – selkeästi muutamin agenttilähtein.– Suurin osa agenteista toimii eri tavalla ja ei koe hyödyksi antaa tietoja medialla. Ja toisaalta Sanomien Marko Lempinen podissamme kertoi, että näiden siirtojen uutisarvo on vähentynyt. Aikoinaan Veikkaaja ja printtiaikaan eri asia, arvioi Kerttula.Selostaja Teppo Laaksonen kommentoi myös Kerttulan julkaisua.– Huomannu saman. Ennenhän oli ”herrasmiessääntö” et siirroista ei juuri vuodeta etukäteen mediaan. Jokerit valinnut ymmärrettävästi toisen lähestymiskulman. Urheilucastin käyttö ”äänitorvena” kielii että tietty kohderyhmä seuraa sitä uutislähteenä kuten ennen perinteisiä medioita, pohti Laaksonen. – En ihan usko, että Jokereiden taktiikka on järkevä pitkässä juoksussa. Ennenkin tätä kokeiltu. Monesti käynyt niin, että vaikka alkuun tuntuu et tulee pikavoittoja, pitkässä juoksussa tulee omille näpeille, väitti Kerttula. Aika vuodesta kun pelaajasiirrot uutisissa kiihtyvät.Sinänsä kohtuu mitätön asia, mutta #Jokerit on valinnut mediataktiikaksi ”annostella” eri medioille sopimuksiaan. Huomiona myös se, että urheilucast on ottanut kaistaa medialta – selkeästi muutamin agenttilähtein (1/2).— Tommi Kerttula (@TommiKerttula) January 12, 2026 Päivitys tästä.LUE MYÖS: Venla Lehtonen julkaisi melkoisia kuvia Suomen ampumahiihtonaisista (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Jokerit Tommi Kerttula Tuoreimmat Uutiset F1:ssä kuiskitaan nyt melkoisesta siirtopommista – kaksi tähtikuskia osaksi vaihtokauppaa Esapekka Lapin maailma romahti – ”Sattuu ihan vitusti” Suomen paras ampumahiihtäjä ulos A-maajoukkueesta – veti johtopäätöksensä Urheilucast: ”Megasupertähti” siirtymässä ensi kaudeksi jääkiekon SM-liigaan Mari Ederin elämä meni kertaheitolla uusiksi – ”Olen kusessa” Kimi Räikkönen hyppäsi uuden F1-auton rattiin – Ferrarilla tippui hetkessä leuka lattiaan Jari-Matti Latvala teki tylyn tempun Toyota-kuskille – nöyrä pyyntö kaikui kuuroille korville Venäjän hiihtotähti lähti vetämään maasta – pusutteli nyt länsimaalaisen hiihtäjän kanssa Teemu Selänteeltä raju reaktio HIFK:n toimintaan – tämä näky oli liikaa legendalle Janni Hussi vahvisti ikävän tiedon työstään rallimiesten kanssa HS: Homoseksuaalinen suomalainen kiekkotähti puhui nyt Veli-Matti Savinaisesta Kulissipaljastus: F1-pomolta hyytävä uhkaus Valtteri Bottakselle – ”Järkyttynyt” Kaisa Mäkäräinen siirtyy nyt täysin eri lajiin F1:n kuskimarkkinoilla muhii iso peliliike – Red Bull haluaa nyt tämän miehen Rallimaailmasta hurja arvio Sami Pajarista – Suomessa tätä ei ääneen ole sanottu Lue myös: Urheilucast: ”Megasupertähti” siirtymässä ensi kaudeksi jääkiekon SM-liigaan Jääkiekko 01.05.2026 - 07:40 Lasse Honkanen Teemu Selänteeltä raju reaktio HIFK:n toimintaan – tämä näky oli liikaa legendalle Jääkiekko 30.04.2026 - 13:54 Lasse Honkanen HS: Homoseksuaalinen suomalainen kiekkotähti puhui nyt Veli-Matti Savinaisesta Jääkiekko 30.04.2026 - 09:51 Lasse Honkanen