Kuva: All Over PressSuomi ja Kanada pelaavat maanantaina 4 Nations Face-Off -turnauksessa ison ottelun. Voitto veisi Leijonat finaaliin.Suomi taipui avausottelussa Yhdysvalloille maalein 1–6. Leijonat taisteli kuitenkin lauantaina upean 4–3-jatkoaikavoiton Ruotsista. Erik Haula on tehnyt vakuuttavaa jälkeä Leijonien alaketjuissa. Haulalla oli selvä viesti lähdettäessä Kanada-otteluun.– Tällaisessa turnauksessa pitää pelata täydet 60 minuuttia vahvasti, emmekä onnistuneet siinä Yhdysvaltoja vastaan. Lopputulos oli ruma, mutta se ei välttämättä kertonut koko tarinaa pelitapahtumista. Pelasimme kaksi erää hienosti, ja siinä vaiheessa homma olisi voinut kääntyä kumpaan suuntaan tahansa. Siitä voi ottaa oppia mukaan maanantaiksi, linjasi Haula NHL:n verkkosivuilla.– Emme ajattele asiaa siltä kantilta, että olisimme altavastaajia. Pidämme tätä yksinkertaisesti loistavana mahdollisuutena pelata Kanadaa vastaan. Tästä ottelusta tulee meille hieno haaste, jonka kimppuun käymme täysillä. Haluamme pelata turnauksen parhaan ottelumme. Kaikki keskittyminen menee siihen. Emme mieti tätä liikoja, Haula lupasi. LUE MYÖS: Silja Kososen oli tehtävä raju ratkaisu – muuten ura olisi ollut ohi (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp 4 Nations Face-Off Erik Haula Kanada Leijonat Lue myös: Urheilucast: Enää nämä NHL-seurat Patrik Laineen perässä – Mikko Lehtonen veti johtopäätöksensä: ”Surullista” Jääkiekko 22.09.2026 - 13:59 Lasse Honkanen UC: Olli Jokiselta pöyristyttävää käytöstä HIFK:n pukukopissa – ex-pelaaja voi todistaa Jääkiekko 21.09.2026 - 19:51 Lasse Honkanen PP: Tähtipelaaja valehteli – sopimus Kärppiin oli jo tehtynä Jääkiekko 21.09.2026 - 15:55 Lasse Honkanen