Kuva: All Over PressLeijonien Oliver Kapanen (kuvassa) johtaa MM-kisojen maalitilastoa. Kuuluisaan kotimaiseen kiekkosukuun kuuluva Kapanen on tehnyt yhteensä viisi maalia turnauksen kolmessa ensimmäisessä ottelussa.Montreal Canadiensin varauksella on täten kasassa jo yli puolet Leijonien kaikkien aikojen yhden MM-turnauksen ennätysmäärästä eli yhdeksästä maalista. Tuon maalimäärän on yhdessä turnauksessa paukuttanut viisi suomalaista eli Lauri Mononen 1972, Hannu Järvenpää 1985, Jarkko Varvio 1992, Jarkko Immonen 2011 ja Sebastian Aho 2018. Suomella on jäljellä kisoissa alkulohkossa vielä viisi ottelua ja ainakin yksi pudotuspeliottelu, joten mahdollisuudet ennätykseen ovat hyvät.Mikäli Kapanen tekisi uuden leijonaennätyksen ja iskisi vähintään 10 maalia, hän nousisi todella harvinaiseen joukkoon, sillä tällä vuosituhannella kaksinumeroiset maalimäärät yhdessä turnauksessa ovat olleet todella kiven alla.Vuosituhanteen jälkeen tempussa ovat onnistuneet vain Slovakian Miroslav Satan vuonna 2000 (10 maalia), Venäjän Jevgeni Malkin vuonna 2012 (11 maalia) ja Kanadan Dany Heatley vuonna 2008 (12 maalia).Uransa ensimmäistä MM-turnausta pelaava Kapanen on lähellä rikkoa myös sukunsa yhden MM-turnauksen maaliennätyksen, jota pitää hallussaan hänen setänsä Sami Kapanen, joka teki seitsemän maalia vuoden 2001 MM-kisoissa. Sami Kapasen kaikkien aikojen MM-maalimäärään on luonnollisesti vielä matkaa, sillä kotimaan kiekkoaateliin kuuluva Sami Kapanen teki uransa aikana 56 MM-maalia.Suomi kohtaa MM-kisoissa torstaina Itävallan.Oliver Kapanen and Arttu Hyry scored two goals as Finland downed Norway 4-1 for its second straight win.🇫🇮👏 #MensWorlds @leijonatFull game story at https://t.co/ldDBa42X8a ✍️https://t.co/AGZytZmzTe pic.twitter.com/aE7PBkC1Zd— IIHF (@IIHFHockey) May 13, 2024LUE MYÖS: Tämä olisi täysi katastrofi – Krista Pärmäkoski sanoi sen ääneen Ylelle (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Leijonat MM-kisat Oliver Kapanen Tuoreimmat Uutiset Ulos selostustöistä olympialaisissa – Sami Jauhojärvi kertoi nyt suunnitelmansa Frida Karlsson ei voi käsittää, mitä mieshiihtäjä sanoi hänelle Tästä ei hiiskuttu: Valtteri Bottas pelasti Cadillacin nöyryytykseltä F1-testeissä Urheilucastissa villi olympiapaljastus – Leijonapelaajan isä oli ladata turpaan Ronnie O’Sullivanilta huikea temppu – yksi sana pilasi sitten ilon täysin Kerttu Niskaselta selvät sanat IS:lle – tästä hän ei halunnut puhua Kalle Rovanperän leiristä tylyä vihjailua Oliver Solbergista HIFK-legenda pöyristyi seuralta saamastaan tarjouksesta – ”Kusetettu olo” Ampumahiihtotähti on varma: Suvi Minkkinen teki valtavan virheen ennen olympialaisia UC: Suomalainen NHL-tähti juotettiin känniin – seuraavan päivän ottelusta tuli melkoinen Raju väite Makwan Amirkhanin toiminnasta – Ice Cage -pomo Max Hynninen voimaton? Jari-Matti Latvalan sanat IS:lle tekivät selväksi – Janni Hussista ei mestaria leivota Aitiossa ällistyttää HIFK:n lähes puolen miljoonan euron kiinnitys Ampumahiihtäjä pihalle olympialaisista – suomalaisvalmentaja vaikeni Ylellä Norjassa ollaan varmoja: Avajaisiin lähteminen olisi ”idioottimainen” temppu Lue myös: Urheilucastissa villi olympiapaljastus – Leijonapelaajan isä oli ladata turpaan Jääkiekko 06.02.2026 - 15:55 Lasse Honkanen HIFK-legenda pöyristyi seuralta saamastaan tarjouksesta – ”Kusetettu olo” Jääkiekko 06.02.2026 - 08:50 Lasse Honkanen UC: Suomalainen NHL-tähti juotettiin känniin – seuraavan päivän ottelusta tuli melkoinen Jääkiekko 05.02.2026 - 19:56 Lasse Honkanen