Kuva: All Over PressSuomen Jääkiekkoliitto tiedottaa saaneensa ulkoasiainministeriöltä poikkeusluvan. Se antaa Jääkiekkoliitolle mahdollisuuden maksaa Helsinki Hallin Oy:n erääntyneen sähköyhtiö Helenin laskun.Areenaa operoiva yhtiö ei pysty enemmistöomistajiinsa kohdistuvien pakotteiden vuoksi maksamaan laskua.– Päädyimme hakemaan lupaa, sillä haluamme palauttaa toimitilamme käyttöön ja suojella omaa ja yli 530 muun suomalaisomistajan omaisuutta, Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Heikki Hietanen kertoo tiedotteessa.– Parhaillaan selvitämme, kuinka pitkäksi aikaa sähköt voidaan palauttaa, jos Jääkiekkoliitto maksaa Helenin laskun. Enimmillään Jääkiekkoliitto voisi maksaa laskua sillä summalla, jonka se on areenayhtiölle velkaa maksamattomista vastikkeista. Velat johtuvat pankkien maksuliikennepannasta, Hietanen selvittää.Asiantuntijoiden arvio on, että ilman sähköä Areenan tila alkavat homehtumaan jo muutamassa päivässä ilmankosteuden vuoksi. Ensimmäisenä homehtumisvaarassa on harjoitushalli ja kohtuullisen nopeasti vaikutukset leviävät myös muihin areenan sisätiloihin. Jääkiekkoliitto on Helsinki Hallin suurin vähemmistöomistaja.LUE MYÖS: Näkökulma: HIFK:ssa on monttu, mistä on kiivettävä nopeasti ylös (Siniviiva.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Hartwall Arena JääkiekkoliittoTuoreimmat Uutiset Selvä viesti: Rallimies ällisteli Enni Mälköstä Kimi Räikkösestä arkistojen aarre – Jäämies tuijotti jotain sellaista, jota nuoremmat eivät edes tunnista Montrealissa on kypsytty – onko tässä Patrik Laineen tuleva NHL-seura? Olli Jokinen jyrähti Avussa – puhui suunsa puhtaaksi suhteestaan HIFK-pomo Janne Pesoseen Reetta Hurske vahvisti – päätyi rajuun ratkaisuun Toyotan rallitähti antoi nyrkkiensä puhua Suomessa – ”Älkää ryttyilkö hänelle” Raju väite Max Verstappenista ja F1-pomon potkuista – nämä sanat ovat myrkkyä Red Bull -faneille HIFK:lle pamahti musertava uutinen keskellä kesää Lauri Markkasen päivitys Suomesta ällistyttää Pohjois-Amerikassa – tämä näky loksautti leuat Luvassa hirmukausi? Suomalainen NHL-tähti saamassa uskomattoman mahdollisuuden Kalle Rovanperä hyppäsi auton rattiin – laittoi pystyyn mielettömän show’n Ensin potkut Red Bullilta – Christian Hornerista saatiin nyt toinen musertava tieto Lipsauttiko läheinen uutispommin Max Verstappenista? – Yritti vetää sanat takaisin heti Krista Tervon ilmoitus sai riemun repeämään – ”Suuri kunnia” SK: Suomalaistähdelle tuli äkkilähtö Montrealista – vaikeni tästä asiastaLue myös: Montrealissa on kypsytty – onko tässä Patrik Laineen tuleva NHL-seura? Jääkiekko12.07.2025 - 19:05 Lasse Honkanen Olli Jokinen jyrähti Avussa – puhui suunsa puhtaaksi suhteestaan HIFK-pomo Janne Pesoseen Jääkiekko12.07.2025 - 19:05 Lasse Honkanen HIFK:lle pamahti musertava uutinen keskellä kesää Jääkiekko12.07.2025 - 19:05 Lasse Honkanen