Kuva: All Over PressKaikki merkit viittaavat siihen, että Jesse Puljujärven ura Pohjois-Amerikassa on ainakin toistaiseksi ohi.Puljujärvi sai kesken viime kauden lähtöpassit Pittsburghista. Loppukausi meni Florida Panthersin farmissa AHL:n Charlotte Checkersissä, jossa hän pelasi hyvin. Puljujärvi on jakanut valtavasti mielipiteitä NHL-fanien keskuudessa. Puljulle on löytynyt puolustelijoita ja haukkujia etenkin Edmontonissa.Jotkut fanit olivat sitä mieltä, että Puljujärvi sai liian vähän mahdollisuuksia Edmontonissa. Osan mielestä suomalainen oli liian tehoton liian isoissa ongelmissa esimerkiksi oman pään pelaamisessa kovasta yrityksestä huolimatta.Vanhan koulukunnan NHL-toimittaja Jim Matheson sai paljon lokaa niskaansa, kun hän kritisoi Puljujärveä. Hän on nyt päättänyt tarttua aiheeseen X:ssä uuden huhun myötä.– Jesse Puljujärvi pelaa tulevalla kaudella Genevessä, kirjoitti Matheson.Hän viittasi siis Watson-sivuston huhuun, jonka mukaan Puljujärvi siirtyy ensi kaudeksi Sveitsiin. Fanien reaktio Mathesonin päivitykseen oli armoton.– NHL:n nelosvaraus, naureskeli yksi.– Ei tämä voi olla totta. Oilers-fani sanoi minulle, että hän on kärkiketjujen laituri ja että meidän pitää tehdä pitkä jatkosopimus hänen kanssaan, vinoili toinen.LUE MYÖS: Yle: Wilma Murto ällistyi äidiltään saamastaan viestistä – oli vaikea uskoa lukemaansa (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Edmonton Oilers Geneve-Servette Jesse Puljujärvi Lugano NHL Tuoreimmat Uutiset Suomalaisen yleisurheilunaisen treenivideo villitsi – miljoonat näkivät pätkän Naisleijona hurmasi NHL-tähden – teki vaikutuksen yhdellä eleellä Valitettava käänne Australiassa: Valtteri Bottas ei F1-auton rattiin Toyotan rallitähti lausui nyt raakaa faktaa Kalle Rovanperän formulaurasta Jesse Puljujärvellä järjetön viikonloppu Sveitsissä Paljastus Frida Karlssonin ja toisen hiihtotähden jäätävistä väleistä – sanaakaan ei vaihdettu Nyt lyödään lyötyä: Sami Jauhojärvi tylytti Suomen hiihtotähteä suorassa lähetyksessä Rallimies teki VM:ssä karun paljastuksen yhteistyöstään Janni Hussin kanssa Sonja Leinamo teki toimenpiteen ulkonäköönsä – ”Palautti hehkun” NHL:n sisäpiiriläinen: Jarmo Kekäläiseltä merkittävä peliliike – pian se selviää koko maailmalle Suvi Minkkiseltä mieletön näytös – voitti kaikki ampumahiihtomiehetkin Mikko Rantanen avautui tunteellisena siitä, miten häneltä vietiin koti – ”Sinne ei enää mennä” Maailmantähti innostui Alisa Vainiosta – mieheltä melkoinen viesti suomalaisjuoksijalle Krista Pärmäkoskelta kulissipaljastus – nyrkki lyötiin pöytään, sitten alkoi tapahtua Ilkka Herola kyykytti – vastustajalta katkerat selittelyt maalissa Lue myös: Naisleijona hurmasi NHL-tähden – teki vaikutuksen yhdellä eleellä Jääkiekko 01.03.2026 - 15:54 Lasse Honkanen Jesse Puljujärvellä järjetön viikonloppu Sveitsissä Jääkiekko 01.03.2026 - 09:54 Lasse Honkanen NHL:n sisäpiiriläinen: Jarmo Kekäläiseltä merkittävä peliliike – pian se selviää koko maailmalle Jääkiekko 28.02.2026 - 15:55 Lasse Honkanen