Kuva: All Over PressSuomalainen entinen NHL-maalivahti Pekka Rinne tähditti hiljattain Oulussa pelattua hyväntekeväisyysottelua. Mukana menossa olivat myös esimerkiksi Sebastian Aho ja Mikael Granlund.Rinne oli maalilla hyväntekeväisyysottelun ensimmäisen puolikkaan. Isokokoinen veskari esiintyi edukseen, kun vastassa oli Kärpät.Rinne lopetti uransa neljä vuotta sitten. Hän nousi Nashville Predatorsissa legendan asemaan ja on työskennellyt pelaajauransa jälkeen seurassa kykyjenetsijänä.42-vuotias Rinne pelasi viime kaudella III-divisioonan ottelun Kiekko-Kettujen paidassa. Rinne oli maalilla kamppailussa osana tapahtumaa, jossa hänen pelipaitansa jäädytettiin.Rinne on nyt kertonut Iltalehden haastattelussa tietäneensä jo uransa päätyttyä, että hän tulee kaipaamaan lajia. Hän paljasti kuitenkin, että saattaa palata takaisin askiin jo tulevalla kaudella. Kyseeseen tulisi pelaaminen Kiekko-Ketuissa.– On sieltä vähän ollut puhetta, että kiinnostaisiko käydä muutama peli ensi kaudella pelaamassa. Vähän on auki vielä. En tiedä, joko sitä on niin vanha, että se on yksi peli kauteen, kertoi Rinne IL:lle.LUE MYÖS: Tämä olisi täysi katastrofi – Krista Pärmäkoski sanoi sen ääneen Ylelle (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Kiekko-Ketut Leijonat NHL Rinne Pekka Tuoreimmat Uutiset Krista Pärmäkosken touhu pöyristyttää Ruotsissa – ”Erilainen kulttuuri” THF:ssä villi heitto NHL-hyökkääjän paluusta SM-liigaan – ”100 pinnaa heittämällä” Kerttu Niskanen teki Ylellä ikävän paljastuksen kilpasiskojensa touhusta – tätä ei TV:ssä näytetty Kimi Räikköseltä yllättävä ulostulo – Ferrari-fanien vinoilu alkoi saman tien Tieto tuli: Sonja Leinamo ulkona – kahta suomalaista ampumahiihtäjää odottaa vielä karumpi kohtalo Patrik Laine NHL:n suomalaisseuraan? – Mallina olisi tämä kauppa Yle: Iivo Niskanen ja suomalaishiihtäjä jakoivat dramaattisen hetken ladulla – siinäkö se oli? Enni Mälkösen ja Jari-Matti Latvalan yhteistyö sai ikävän päätöksen – näin kommentoitiin IS:lle IL: Jasmi Joensuu lausui kulisseissa selvät sanat Suomen valmentajille – pois lähtöviivalta Ulos selostustöistä olympialaisissa – Sami Jauhojärvi kertoi nyt suunnitelmansa Frida Karlsson ei voi käsittää, mitä mieshiihtäjä sanoi hänelle Tästä ei hiiskuttu: Valtteri Bottas pelasti Cadillacin nöyryytykseltä F1-testeissä Urheilucastissa villi olympiapaljastus – Leijonapelaajan isä oli ladata turpaan Ronnie O’Sullivanilta huikea temppu – yksi sana pilasi sitten ilon täysin Kerttu Niskaselta selvät sanat IS:lle – tästä hän ei halunnut puhua Lue myös: THF:ssä villi heitto NHL-hyökkääjän paluusta SM-liigaan – ”100 pinnaa heittämällä” Jääkiekko 07.02.2026 - 21:41 Lasse Honkanen Patrik Laine NHL:n suomalaisseuraan? – Mallina olisi tämä kauppa Jääkiekko 07.02.2026 - 13:54 Lasse Honkanen Urheilucastissa villi olympiapaljastus – Leijonapelaajan isä oli ladata turpaan Jääkiekko 06.02.2026 - 15:55 Lasse Honkanen