Borussia Dortmund pelaa poikkeuksellista kautta. Joukkue on ollut kaukana parhaastaan Saksan Bundesliigassa, sillä kärkisijat karkasivat jo aikoja sitten. Joukkue on sarjassa viidentenä, mutta toisessa kilpailussa kulkee. Dortmund selvitti nimittäin tiensä Mestarien liigan finaaliin pyyhkäisemällä tieltään PSG:n välierissä.Dortmund voitti ensimmäisen välierän kotonaan 1-0. Monet asiantuntijat olivat sitä mieltä, että etumatka on liian pieni ennen joukkueiden toista kohtaamista Pariisissa. Eivätkä asiantuntijat ihan väärässä olleet, sillä PSG:lla oli tukku paikkoja tehdä maaleja ja mennä ohi. Mutta Dortmundin erinomaisesti pelannut maalivahti Gregor Kobel teki tukun pelastuksia ja myös onni oli Dortmundille suotuisa. PSG osui tolppiin ja ylärimaan peräti neljä kertaa toisessa välierässä, ensimmäisessä välierässä kahdesti.Toisen välierän ainoa maali syntyi 50. minuutilla. Dortmund sai kulmapotkun, jonka antoi Julian Brandt mainiosti kiertäen taka-alueelle. Kokenut konkaritoppari Mats Hummels eksytti pitäjänsä hyvän liikkeen ja pienen blokin avulla ja puski voimalla pallon maaliin. Yksi modernin ajan saksalaisista jalkapalloikoneista sai näin yhden sulan lisää hattuunsa – Hummelsin pusku jää Dortmundin historiaan maalina, jolla joukkue raivasi tiensä vastoin odotuksia Mestarien liigan finaaliin.Dortmundin vastustaja selviää keskiviikkoiltana, kun Real Madrid ja Bayern München kohtaavat Madridissa. Toiseen välierään lähdetään tilanteesta 2-2.Guten Morgen 😎 pic.twitter.com/nzDUTsyggd— Borussia Dortmund (@BVB) May 8, 2024LUE MYÖS: Reaktio: Asiantuntija Antti Niemi ylistää ManU:n nykyvirettä – ”Kaikki kiinni itseluottamuksesta” (Atleetti.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Borussia Dortmund Mestarien liiga PSG Tuoreimmat Uutiset Yle: Kerttu Niskanen lausui suoran viestin Suomen valmennusjohdolle VM: Esapekka Lapin henkilökohtaisessa elämässä valtava muutos – tämä oli ”viimeinen niitti” Kalle Rovanperän lähipiiristä tehtiin ikävä paljastus IS:lle – ei hyvältä kuulosta Ylen temppu oli liikaa – Kalle Palander sai tarpeekseen: ”V*ttu jes! Minja Korhonen ällistyi siitä, mitä intohimoinen fani teki hänelle Asiantuntijalta selvä tuomio Mikael Granlundista – toisteli yhtä paljonpuhuvaa sanaa HS: Enni Mälkönen avautui suhteestaan rallitähteen – vanhat haavat revittiin auki Ystävä teki ikävän tempun Valtteri Bottakselle – F1-tähti oli tarttua kirveeseen Paljastus Wilma Murron ja yleisurheilumiehen suhteesta – jäätävät sanat julki NHL-asiantuntija: ”Totuus” Mikko Rantasesta paljastui täydeksi valheeksi – löi pöytään kunnon todisteet Ikävä olympiakohtalo – Suomen ampumahiihtonainen jäämässä ulos kisoista Henri Haapamäki katsoi Suomen rallitähden touhua – teki sitten Ylellä melkoisen tuomion Ladulta lohduton päivitys – Sonja Leinamo riensi paikalle Tomek Valtosen mitta täyttyi – rajua tekstiä Jokereista Red Bullilta kengitty Christian Horner astui esiin – nämä sanat eivät jätä mitään epäselväksi Lue myös: Real Madridilla hätäkokous – pöydällä on shokkiratkaisu Jalkapallo 03.12.2025 - 20:40 Lasse Honkanen Liverpool-legenda sai tarpeekseen – esitti rajuja väitteitä joukkueen tähtipelaajista Jalkapallo 27.11.2025 - 12:54 Lasse Honkanen Pukukopissa täysi kapina – tipahtaako Liverpoolin syliin todellinen kultakimpale? Jalkapallo 26.11.2025 - 20:51 Lasse Honkanen