Kuva: All Over PressHollanti ei antanut mitään palaa Romanialle tiistain neljännesvälierässä. Hollanti oli ensimmäisestä minuutista viimeiseen askeleen edellä. Ottelusta jäi vaikutelma, että Romania oli jo oman minimestaruutensa saanut ja sitä kautta kunniakas paluu kotiin oli varmistettu. Samalla pitää todeta, että Hollanti oli todella vahva.Hollanti voitti ottelun 3-0, mutta lukemat olisivat voineet olla paljon suuremmatkin. Jos viimeistelytehokkuus olisi ollut parempi, taululla olisi voinut nähdä vieläkin tylymmät lukemat. Ottelun tehomies oli Cody Gakpo, joka teki yhden maalin, syötti toisen ja oli muutenkin jatkuvasti huippuvaarallinen. Myöhäisottelussa Turkki voitti tiukan taistelun jälkeen kaikki asiantuntijat hurmanneen Ralf Rangnickin valmentaman Itävallan. Lähinnä rakastumiselta vaikuttanut ylistys eri puolilta ei kuitenkaan vaikuttanut lopputulokseen, sillä Turkki ja heidän huomattavan vähälle huomiolle jäänyt valmentajansa Vincenzo Montella pystyi hyydyttämään Itävallan vauhtipelaamisen ensimmäisellä jaksolla täysin. Ottelussa mentiin tauolle 1-0 Turkin johdossa.Toisella jaksolla Turkki tuplasi johtonsa, mutta sitten alkoi Itävallan vahva painostus. Se toi vain yhden osuman ja Turkki meni jatkoon. Jatko-ottelu oli aivan ottelun lopussa lähellä, mutta maalivahti Mert Günokin loistava torjunta piti Turkin hengissä.Ottelu päättyi 2-1 ja siihen päättyivät myös Itävallan kisat. Turkki jatkaa EM-kisoissa ja seuraavaksi tulee vastaan Hollanti.🇹🇷🌟 #EURO2024 pic.twitter.com/xWur9XJn7c— UEFA EURO 2024 (@EURO2024) July 2, 2024LUE MYÖS: Valmentaja syytti Arsenalia likaisesta pelistä – lähetti heti viestin Artetalle (FutisUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp EM-kisat 2024 Hollanti Itävalta Romania Turkki Tuoreimmat Uutiset Janni Hussi veti johtopäätöksensä – ”Laji ei sopinut minulle” TNHLF: Suomen kiekkopiireissä hurjaa puhetta Patrik Laineen uudesta seurasta – tämä muuttaisi kaiken Ei kai vain sentään: Suvi Minkkinen teki surkean päivityksen NHL:n sisäpiirissä keskustellaan: Valmisteleeko Jarmo Kekäläinen kunnon uutispommia? Uusi valmentaja katsoi Oliver Helanderin tekemistä – teki Tero Pitkämäen kannalta brutaalin huomion Sieltä se tuli: Jasmi Joensuu teki kunnon tilin Yllätyskäänne: Erik Kulstad heivasi ampumahiihtonaisen pihalle Suomen joukkueesta Nyt ei lähdetty valehtelemaan – tyly totuus Kerttu Niskasesta ja Krista Pärmäkoskesta Yle: Iivo Niskanen lähetti ikävän viestin Suomen väistyvälle päävalmentajalle IS: Tästä syystä rallitähti näytti ovea Enni Mälköselle PP:ssä mielenkiintoista vihjailua – kyteekö Kärppien sisällä kunnon kapina? Kimi Räikkönen yllätti nyt – F1-maailma meni sekaisin tästä viestistä Mitään järkeä? Urheilucast: 9 pisteen miehellä 350 000 euron sopimus SM-liigassa Ronnie O’Sullivanilta poikkeuksellinen temppu – marssi pukukoppiin kesken ottelun Ylellä lyötiin pöydälle raju väite Eero Hirvosesta Lue myös: Real Madridilla hätäkokous – pöydällä on shokkiratkaisu Jalkapallo 03.12.2025 - 20:40 Lasse Honkanen Liverpool-legenda sai tarpeekseen – esitti rajuja väitteitä joukkueen tähtipelaajista Jalkapallo 27.11.2025 - 12:54 Lasse Honkanen Pukukopissa täysi kapina – tipahtaako Liverpoolin syliin todellinen kultakimpale? Jalkapallo 26.11.2025 - 20:51 Lasse Honkanen