Kuva: All Over PressSaksa aloitti kotikisansa loistavasti kukistamalla Skotlannin lukemin 5-1 EM-kisojen avausottelussa. Peli oli oikeastaan alusta asti selvä, sillä yksi kisojen seuratuimmista pelaajista, Florian Wirtz, teki 1-0 maalin jo kymmenen minuutin pelin kohdalla. Jamal Musiala lisäsi johtoa yhdeksän minuuttia myöhemmin.Skotlannilla ei ollut mitään jakoa pelissä, mutta viimeinen niitti tuli aivan ensimmäisen jakson lopussa. Skotlannin Ryan Porteous lensi ulos ja aiheutti rankkarin. Kai Havertz viimeisteli pilkulta varmasti. Toinen jakso oli enemmän pelailua ja pelaajien vaihtamista. Vaihdosta kentälle tulleet Nicklas Füllkrug ja Emre Can osuivat vielä Saksalle, Skotlannin ainoa merkittiin omaksi, Antonio Rüdigerin tekemäksi maaliksi.Petri Pasanen ennakoi ennen ottelua, ettei Saksa tule kokemaan minkäänlaisia paineita kotikisoista – päinvastoin. Saksassa kotikisat 2006 läheltä seurannut Pasanen oli FutisUutisten haastattelussa sitä mieltä, että Saksalle kotikisat ovat iso voimavara. Ja juuri tältä avausottelussa näytti: Saksa oli erinomainen ja bonuksena tuli onnistumisia oikeastaan kaikille avainpelaajille.EM-kisat jatkuvat lauantaina kolmella ottelulla. Kello 16.00 kohtaavat Unkari ja Sveitsi, kello 19.00 on vuorossa Espanja-Kroatia ja 22.00 Italia kohtaa Albanian.WAHNSINNSABEND! ❤️🔥 Gänsehaut PUR! Das werden wir so schnell nicht vergessen!#dfbteam #GERSCO #euro2024 📸 DFB/ Philipp Reinhard pic.twitter.com/i5dLc18TcU— DFB-Team (@DFB_Team) June 14, 2024LUE MYÖS: Valmentaja syytti Arsenalia likaisesta pelistä – lähetti heti viestin Artetalle (FutisUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp EM-kisat 2024 Petri Pasanen Saksa Skotlanti Tuoreimmat Uutiset Krista Pärmäkoski biletti Levillä – viihtyi tämän hiihtäjän seurassa Suomalaisille tuttu ampumahiihtonainen on raskaana – ”Muuttaa maailmani lopullisesti” NHL-asiantuntijat toistelivat kuin papukaijat käsittämätöntä väitettä Mikko Rantasesta – fanien kuppi nurin Rallilegenda Sebastien Loeb paljasti valehdelleensa kaikille onnettomuudestaan Suvi Minkkinen tyrmäsi Ylen toimittajan vihjailut suorassa lähetyksessä Suomen ampumahiihtonainen romahti maailmancupissa – maalissa alkoivat syytökset Teemu Selänteeltä shokkitieto – tähän suomalainen NHL-megakauppa kariutui Nyt kävi huonosti: Lotta Haralan harjoitukset saivat ikävän käänteen VV: Sami Jauhojärveltä brutaali arvio Iivo Niskasen tulevaisuudesta Kohuhiihtäjä Vilma Nissinen astui nyt esiin – teki karun paljastuksen kaiken tämän jälkeen UC: Saku Koivun käytös Ylen toimittajaa kohtaan pöyristyttää Lähde: Mercedes-pomo Toto Wolff tehnyt merkittävän ratkaisun Max Verstappenin suhteen Kaisa Mäkäräinen lopetti tämän keskustelun alkuunsa Ylen selostamossa Ampumahiihdon maailmantähti lopettaa uransa Janni Hussi veti johtopäätöksensä – ”Laji ei sopinut minulle” Lue myös: Real Madridilla hätäkokous – pöydällä on shokkiratkaisu Jalkapallo 03.12.2025 - 20:40 Lasse Honkanen Liverpool-legenda sai tarpeekseen – esitti rajuja väitteitä joukkueen tähtipelaajista Jalkapallo 27.11.2025 - 12:54 Lasse Honkanen Pukukopissa täysi kapina – tipahtaako Liverpoolin syliin todellinen kultakimpale? Jalkapallo 26.11.2025 - 20:51 Lasse Honkanen