Kuva: All Over PressVeikkausliigan Tampereen Ilves on tehnyt kaksivuotisen sopimuksen puolustaja Sauli Väisäsen kanssa.Yli 20 A-maaottelun toppari on pelannut viime vuodet Italian Serie B:ssä. Hänet on sen lisäksi nähty Ruotsin Allsvenskanissa, Italian Serie A:ssa ja Tanskan Superligassa. Väisänen kuului viime keväänä päättyneellä kaudella 2023–2024 Tanskan pääsarjaseura Odense Boldklubin sopimuspelaajiin, mutta vietti toisen puoliskon kaudesta lainalla Italian toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Ascolissa.Väisänen pelasi ennen maailmalle lähtöään Suomessa Hongassa ja lainalla HIFK:ssa.– Perheeni kanssa aloimme miettiä, että olisiko aika palata pikkuhiljaa kotimaahan. Ilves aika nopeasti osoitti kiinnostuksensa, joka oli molemminpuolista. Keskusteltuani urheilutoimenjohtaja Miika Takkulan kanssa vakuutuin prosessista ja projektista, mikä Ilveksessä on käynnissä. Sitten juttelin vaimoni kanssa, ja oli aika nopeasti sellainen olo, että Ilves on meidän paikkamme jatkaa Suomessa.– Ihanaa, että pääsimme yhteisymmärrykseen ennen uutta vuotta, niin pääsemme juhlimaan uusi sopimus taskussa, Sauli Väisänen kommentoi seuran tiedotteessa.Takkula kehui myös Väisästä. Hän piti kiinnitystä tärkeänä.– Hienoa, että saamme kansainvälisillä kentillä jo pitkään tasonsa osoittaneen kokeneen huippuammattilaisen Ilvekseen tavoittelemaan menestystä yhdessä. Pelaajaprofiililtaan Sauli on hyvän pelikäsityksen omaava ja monipuolisesti peliä avaava keskuspuolustaja, joka on myös vahva puolustussuuntaan. Laadukkaan peruspelaamisen lisäksi Sauli tuo valtavan määrän kokemuspääomaa kansainvälisiltä kentiltä ja lisää johtajuutta arkeen. Tämä on kaiken kaikkiaan merkittävä pelaajasopimus Ilvekselle ja antaa parhaan mahdollisen lähtölaukauksen tulevaan kauteen, kommentoi Takkula tiedotteessa.LUE MYÖS: Media hautasi supertähden elävältä – mutta syy ei ollut se, mitä kerrottiin (FutisUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Ilves Sauli Väisänen Veikkausliiga Tuoreimmat Uutiset Yllätysveto: Silja Kosonen tekee nyt uutta uraa – Saga Vanninekin ihmeissään Anne Kyllöselle sai vallan surkean tiedon – tunteet purkautuivat Suomalaiselta keihäsnaiselta rivoa toimintaa – ”mussukka” sai melkoisen viestin Maajoukkuekaveri löi Ylellä pöydälle ikävän tosiasian Kerttu Niskaseen liittyen ”Pelaajajulkistus” – Mikael Granlundista saatiin uutta tietoa Karjalainen: Lotta Harala ravaa nyt tämän miehen luokse – näin kaksikko tutustui Rallitähti rakastui kartanlukijaan – hempeä kuva julki Aitio: Suomalaisissa kiekkopiireissä leviää nyt iso huhu Raimo Helmisen tulevaisuudesta Nyt se on julkista tietoa – IS: Suvi Minkkinen teki ison ratkaisun Ulos maajoukkueesta – IL: Suomen hiihtonaisille lausuttiin tyly viesti Henri Haapamäki antoi tuomionsa Ylellä – johtopäätös Suomen rallitähdestä tehty Alisa Vainio ällistyttää maailmalla, kamerat tallensivat sananvaihdon kilpasiskon kanssa PP: Kärpät sai vihdoin haluamansa pelaajan – taustalla vuosien jahti UC: Takana vuosien viestittely – suomalainen NHL-mies ja yleisurheilutähti löysivät vihdoin toisensa Robert Helenius ui syvissä vesissä – pysäyttävä paljastus Lue myös: Real Madridilla hätäkokous – pöydällä on shokkiratkaisu Jalkapallo 03.12.2025 - 20:40 Lasse Honkanen Liverpool-legenda sai tarpeekseen – esitti rajuja väitteitä joukkueen tähtipelaajista Jalkapallo 27.11.2025 - 12:54 Lasse Honkanen Pukukopissa täysi kapina – tipahtaako Liverpoolin syliin todellinen kultakimpale? Jalkapallo 26.11.2025 - 20:51 Lasse Honkanen