Arsenal ja Liverpool siirtyivät yhdessä Valioliigan kärkeen viikonlopun kierroksella. Kumpikin palautui nopeasti shokkitappioistaan ja hoitelivat omat hommansa tyylillä. Manchester City putosi sarjataulukon kolmoseksi, mutta yhden ottelun vähemmän pelanneena. Kun Arsenal ja Liverpool tahkosivat sarjakierrosta, umpiväsynyt City kukisti väkisin FA Cupin välierässä Chelsean.Joukkue näytti todella väsyneeltä ja ottelun jälkeen manageri Pep Guardiola antoi palaa. Hän ei ymmärtänyt lainkaan, miksi välierä piti pelata lauantaina, kun ratkaisevasta Mestarien liigan puolivälierästä oli niin vähän aikaa. Periaatteessa Guardiola oli oikeassa, sillä yhtä hyvin ottelu olisi voinut olla sunnuntaina. Olettaisi, että jopa televisiointien kannalta olisi ollut yhdentekevää, missä järjestyksessä välierät pelataan.Man City väsynyt fyysisesti ja henkisestiGuardiolan mukaan joukkue oli fyysisesti väsynyt, mutta myös henkisesti. Eikä ihme, sillä takana oli 120 minuuttia pelaamista Real Madridin muuria vastaan ja lopulta rankka putoaminen pilkuilla. Mutta paistaa se päivä risukasaankin – City voi nyt keskittyä vain ja ainoastaan Valioliigamestaruuden voittamiseen. Ja se on huono uutinen kilpailijoille. FA Cupin finaaliin City ehtii sitten kääntää ajatukset sarjakauden jälkeen.Cityn jatkaminen Mestarien liigassa olisi sopinut loistavasti Liverpoolille ja Arsenalille. Kummankin taival päättyi Cityn tavoin Euroopassa, mutta jos City olisi jatkanut, etu olisi ollut selvä. Toisaalta – ratkaisukierroksille lähdetään nyt tasa-arvoisesta tilanteesta. Paras voittakoon, tekosyitä ei enää kenelläkään ole.Alkaneella viikolla pelataan Valioliigaa miltei täysi kierros. Kärkitaistelun joukkueet kohtaavat jokainen vaikean vastustajan. Arsenal pelaa jo tiistaina paikalliskamppailun Chelsean kanssa. Mikään ei varmastikaan ilahduttaisi Chelsean kannattajia, ja miksei pelaajiakin, kuin kapuloiden heittäminen Arsenalin rattaisiin. Keskiviikkona pelataan Liverpoolissa derby eli Liverpool matkustaa puoli mailia Evertonin vieraaksi. Everton on suuressa putoamisvaarassa, joten kotijoukkueen motiivi on huipussaan, mahdollisen kiusanteon lisäksi.Mutta ei Citynkään ottelu helppo ole. Joukkue kohtaa vieraskentällä Brightonin, joka parhaimmillaan pystyy haastamaan kenet tahansa. Tosin nyt Guardiolalla ei ole varaa vedota väsymykseen, sillä ottelu pelataan vasta torstaina. Näin City on nyt saanut parikin ylimääräistä lepopäivää.Countdown to midweek action! 💪🤝 #AsahiSuperDry pic.twitter.com/FxHQkHF2rn— Manchester City (@ManCity) April 22, 2024LUE MYÖS: Cristiano Ronaldon shokkipäätös – yllättävä syy sai miljonäärin raiteiltaan (FutisUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Arsenal Liverpool Manchester City Pep Guardiola Valioliiga Tuoreimmat Uutiset Olympiaturnaus lähestyy – Sebastian Aholla on ikävä ongelma Yle: Kerttu Niskanen lausui suoran viestin Suomen valmennusjohdolle VM: Esapekka Lapin henkilökohtaisessa elämässä valtava muutos – tämä oli ”viimeinen niitti” Kalle Rovanperän lähipiiristä tehtiin ikävä paljastus IS:lle – ei hyvältä kuulosta Ylen temppu oli liikaa – Kalle Palander sai tarpeekseen: ”V*ttu jes! Minja Korhonen ällistyi siitä, mitä intohimoinen fani teki hänelle Asiantuntijalta selvä tuomio Mikael Granlundista – toisteli yhtä paljonpuhuvaa sanaa HS: Enni Mälkönen avautui suhteestaan rallitähteen – vanhat haavat revittiin auki Ystävä teki ikävän tempun Valtteri Bottakselle – F1-tähti oli tarttua kirveeseen Paljastus Wilma Murron ja yleisurheilumiehen suhteesta – jäätävät sanat julki NHL-asiantuntija: ”Totuus” Mikko Rantasesta paljastui täydeksi valheeksi – löi pöytään kunnon todisteet Ikävä olympiakohtalo – Suomen ampumahiihtonainen jäämässä ulos kisoista Henri Haapamäki katsoi Suomen rallitähden touhua – teki sitten Ylellä melkoisen tuomion Ladulta lohduton päivitys – Sonja Leinamo riensi paikalle Tomek Valtosen mitta täyttyi – rajua tekstiä Jokereista Lue myös: Real Madridilla hätäkokous – pöydällä on shokkiratkaisu Jalkapallo 03.12.2025 - 20:40 Lasse Honkanen Liverpool-legenda sai tarpeekseen – esitti rajuja väitteitä joukkueen tähtipelaajista Jalkapallo 27.11.2025 - 12:54 Lasse Honkanen Pukukopissa täysi kapina – tipahtaako Liverpoolin syliin todellinen kultakimpale? Jalkapallo 26.11.2025 - 20:51 Lasse Honkanen