Veikkausliigan alkukauden väriläiskä saa todella kovan vahvistuksen keskikentälleen. Yksi kautta aikojen menestyneimmistä suomalaispelaajista, Roman Eremenko, on liittymässä ”Kipinän” riveihin.Suomen kentille pari kautta sitten palannut Eremenko on osoittanut yhä olevansa eliittipelaaja. Surullisella HIFK-kaudella Eremenko oli ylivertainen muuhun joukkueeseen nähden ja viime kaudella Hongassa hän osoitti olevansa yksi koko Veikkausliigan tyylikkäimmistä ja parhaista pelipaikkansa pelaajista, iästä huolimatta.Eremenkon tulon myötä Kipinä-huuma kasvaa edelleen. Jo nyt katsomot ovat pullistelleet, kun kaupunginosajoukkue on tarjonnut viihdettä. Eremenkon myötä tilanne jatkunee samana – kun lisätään, että sellainen nimimies kuin Roman Eremenko on, kiinnostaa Gnistan vierasjoukkueena myös entistä enemmän.Aivan tuntemattomaan ryhmään Eremenko ei liity. Gnistanissa pelaa jo ennestään tuttuja maajoukkuekavereita kuten Jukka Raitala ja Juhani Ojala. Eremenkon myötä liiganousijan mahdollisuudet taistella ylemmän loppusarjan paikasta kasvavat huomattavasti.Ja Veikkausliiga on jälleen astetta kiinnostavampi sarja.𝐓𝐞𝐫𝐯𝐞𝐭𝐮𝐥𝐨𝐚 𝐑𝐨𝐦𝐚𝐧 𝐄𝐫𝐞𝐦𝐞𝐧𝐤𝐨! 💛💙-Vuoden jalkapalloilija 2011, 2014 & 2015-73 A-maaottelua-Venäjän ja Ukrainan mestariMutta ennen kaikkea nyt myös #OgelinOma! 😍#Gnistan #Veikkausliiga pic.twitter.com/GgT7CLzNrR— IF Gnistan (@IFGnistan1924) May 1, 2024 LUE MYÖS: FutisUutiset haastattelee: Asiantuntija lyttää Man Cityn puolustuksen – ”Tuolla ei mestaruuksia voiteta” (FutisUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Gnistan Roman Eremenko Veikkausliiga Tuoreimmat Uutiset Rajua vihjailua Antti Pennasen pelaajatarkkailumatkasta Pohjois-Amerikassa – ”Olipa ääni käheänä” Real Madridilla hätäkokous – pöydällä on shokkiratkaisu Skandaalinkäryinen spekulaatio: Torpedoiko Oscar Piastri toisen McLaren-tähden maailmanmestaruushaaveet? Aston Martin siirtää Fernando Alonson syrjään – paikalle jämäkuski Kalle Rovanperän hyvin tunteva mies sanoi ääneen ikävän totuuden suomalaiskuskista Esapekka Lapin kohtalo saamassa sinettinsä – näin puhui Hyundai-pomo Norjan ampumahiihtotähden ele Sonja Leinamolle puhutti – Kaisa Mäkäräinenkin reagoi Suvi Minkkinen ei voinut käsittää, mitä hänen silmänsä todistivat Urheilucastissa karu arvio suomalaisesta NHL-hyökkääjästä – käykö ”puljujärvet”, kun taso ei riitä? Sieltä tuli: F1-talli McLaren palkkasi mestarikuskin Jasmi Joensuu avasi suunsa – selvä viesti suomalaisille hiihtoihmisille Sieltä se tuli – suomalaiselle ralliässälle kunnon pesti Toni Vilander sai tarpeekseen Ferrarista – tylyä tekstiä ”Floppi” – Kalle Rovanperälle tyly rallituomio maailmalta Norjassa meni maku Johannes Kläbon touhuun Lue myös: Real Madridilla hätäkokous – pöydällä on shokkiratkaisu Jalkapallo 03.12.2025 - 20:40 Lasse Honkanen Liverpool-legenda sai tarpeekseen – esitti rajuja väitteitä joukkueen tähtipelaajista Jalkapallo 27.11.2025 - 12:54 Lasse Honkanen Pukukopissa täysi kapina – tipahtaako Liverpoolin syliin todellinen kultakimpale? Jalkapallo 26.11.2025 - 20:51 Lasse Honkanen