Veikkausliigaa on nyt pelattu kaksi kierrosta, ja sarja on alkanut juuri niin tasaisesti kuin odotettiin. Vain yksi joukkue on kahden ottelun jälkeen puhtaalla pelillä – ja sarjan toisessa päässä vain yhdeltä joukkueelta on pistetili avaamatta.Se, että EIF on kahden vierasottelun jälkeen nollilla, ei ole suuri yllätys. Sarjanousijalle povattiin vaikeuksia jo ennen kauden alkua. Joukkue on taistellut sitkeästi, mutta vielä ei pistetili ole auennut. Sen sijaan se, että Gnistan porskuttaa sarjan kärjessä ainoana puhtaan pelin joukkueena, on yllätys. Gnistan on kohdannut kaksi mitalitaisteluun uumoiltua joukkuetta, Interin ja Ilveksen. Kummankin Ogelin ihmeporukka on kellistänyt.Ja millä tavalla. Joukkue toipui Interin pikamaalista kotonaan. Ilvestä vastaan tarjoiltiin herkullinen kymmenen maalin näytelmä, jossa omiin meni neljä, mutta oikeaan päähän kuusi osumaa. Kahden ottelun jälkeinen maaliero 8-5 todistaa sen, että Gnistanin peleissä yleisö viihtyy jatkossakin.Maaleja on muutenkin syntynyt mukavasti. Vain FC Lahden maalitili on vielä avaamatta, muilla joukkueilla – myös hännänhuippu EIF:illä – on tehtynä vähintään kolme täysosumaa. Eikä ole ihme, että maalitilaston kärjessä keikkuu nimenomaan Gnistanin pelaaja: Joakim Latonen on tehnyt jo neljä osumaa. Kuusi pelaajaa on yltänyt kahteen maaliin.Lisää Veikkausliigaviihdettä on tarjolla ensi perjantaina, kun kolmas ottelukierros pyörähtää käyntiin.Gnistan jatkaa ainoana joukkueena puhtaalla pelillä kahden ottelukierroksen jälkeen.#Veikkausliiga #kannatapaikallista pic.twitter.com/ZPuRAN0zgz— Veikkausliiga (@Veikkausliiga) April 13, 2024 LUE MYÖS: Näkökulma: Kaljanmyynti luo Liigalle uudenlaista uhkakuvaa (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Veikkausliiga Tuoreimmat Uutiset Mikko Rantanen oli vasta alkua – Dallas viritteli kunnon siirtopommia Vahvistus tuli: Valtteri Bottakselle tulikin huono F1-uutinen Marcus Grönholm lausui tylyt sanat uudelle työntekijälle – nyt hän on iso rallipomo Lauri Markkasen fanien raivo repesi – mediajätti ESPN reagoi nopeasti Paljastus: Ari Vatanen ällistytti toiminnallaan Suomen MM-rallissa HS: Jokerit ikävän vedätyksen kohteena – mitään ei ollut tehtävissä Suomalainen NHL-tähti lausui Seiskalle selvän mielipiteensä Teemu Selänteestä Testit paljastivat karun totuuden Michael Schumacherista Takavuosien F1-legenda haastoi Max Verstappenin – sai elämänsä nöyryytyksen Tähtipelaaja jätti Carolinan – lausui nyt selvät sanat Sebastian Ahosta Rallitähti ja kartanlukija rakastuivat – hempeä yhteiskuva F1-tallin pomo lausui selvää tekstiä Valtteri Bottaksen tulevaisuudesta Nyt kävi nolosti – kamera tallensi paljonpuhuvan videon Patrik Laineesta Cristiano Ronaldon temppu joukkuekaverilleen ällistyttää – ”En olisi ikinä uskonut” Toyota-pomolta varoituksen sanoja Kalle RovanperälleLue myös: Cristiano Ronaldon temppu joukkuekaverilleen ällistyttää – ”En olisi ikinä uskonut” Jalkapallo20.08.2025 - 18:39 Lasse Honkanen ”Muistoa kunnioittaen” – TPS hyvästeli legendan kauniisti Jalkapallo19.08.2025 - 18:39 Lasse Honkanen Barcelona juonii shokkikaappausta Liverpoolista – englantilaisseura olisi voimaton Jalkapallo18.08.2025 - 18:39 Lasse Honkanen