Kuva: Juha KäenmäkiEspoon Oilers juhli salibandyn miesten Suomen mestaruutta viimeksi 17 vuotta sitten. Korpivaellus päättyi sunnuntaina, kun Oilers kukisti ratkaisevassa seitsemännessä finaalissa Classicin Tampereella. Ottelu eteni kauden arvolle sopivasti: huippujännittävästi viimeiselle minuutille asti.Monen aiemman pudotuspeliottelun kaavana on ollut, että toinen joukkue menee karkuun ja sen jälkeen toinen joukkue kirii karkumatkan kiinni tai tulee ainakin lähelle. Nyt tilanne oli toinen: maaleja tehtiin pitkään vuorotahtiin. Ensin Oilers meni johtoon ja sitten Classic tasoitti. Oilers meni uudestaan johtoon ja Classic tasoitti. Oilers meni jälleen johtoon, mutta Classic tasoitti. Kolmannen erän alussa Classic rikkoi kaavan ja meni kahden miehen ylivoimalla ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon. Kauden viimeiselle kympille lähdettiin Classicin johtonumeroissa 4-3. Sitten astui esiin ottelun ja sarjan ratkaisija: Justus Kainulainen. Ensin hän tasoitti ottelun ajassa 52.59. Ajassa 59.08 hän teki toisen maalin ja ajoi Classicin siltaan. Lopullinen ratkaisu tuli ajassa 59.33 ja Aaro Astalan tekemän maalin syöttäjänä oli luonnollisesti mestaruustaistelun suurin hahmo, Justus Kainulainen.Kainulainen oli tehnyt ottelussa jo aiemmin yhden Oilersin maaleista, joten pudotuspelien pistepörssin voittaja nakutti Suomen mestaruuden ratkaisseessa ottelussa tehot 3+1. Heikki Iiskola säesti kahdella maalilla. Classicin tehomies oli tuttuun tapaan Eemeli Salin, joka teki jälleen kaksi osumaa.Mestaruusjuhlat menivät oikeaan osoitteeseen. Oilers voitti runkosarjan ja raivasi sitten tieltään vastustajia osoittaen todella kovaa nälkää ja henkistä vahvuutta. Nälän merkitystä ei ratkaisupeleissä voi koskaan korostaa liikaa – sitä nälkää oli tällä kertaa hyppysellisen enemmän Oilersilla kuin hopealle jääneellä Classicilla.OILERS ON SUOMEN MESTARI!!! pic.twitter.com/estPchZTB7— Esport Oilers (@EsportOilers) April 28, 2024 Jaa Facebook Twitter Whatsapp Esport Oilers F-liiga Salibandy Tuoreimmat Uutiset Toyota-pomolta tuli tuomio: Sami Pajari on poissa pelistä ensi kaudella Suomen A-maajoukkuehiihtäjä ja ampumahiihtäjä löysivät toisensa – hempeät kuvat julki Erotuomari myönsi tunaroineensa Tapparan ratkaisumaalissa – ”Meni paskat housuun” Krista Tervo täräytti mahtikaaren – SE-naiselta loistava paljastus Enni Mälkönen rikkoi hiljaisuuden – rallinainen pyysi nyt anteeksi käytöstään Suomalaisjuoksija täräytti maailmanennätyksen – ylivoima oli mykistävää IS: Kalle Rovanperä tehnyt ratkaisunsa – Toyota voi hänet unohtaa Ville Nousiainen avautui hiihtäjävaimonsa kuolemasta – viimeinen toive ei ole unohtunut MTV:llä paljastettiin: Esapekka Lappi veti johtopäätöksensä Hyundain toiminnasta Yle: Ilona Mononen rakastui toiseen juoksijaan Huhumylly kuumenee: Palaako Patrik Laine yllättäen ex-seuraansa? Hehkutukselle stoppi: Suomalaiselta juoksijalta tylyä tekstiä Alisa Vainion touhusta Suomalaiselta keihäsässältä järjetöntä ylivoimaa – voitto yli 20 metrillä UC: Käsky kävi NHL:stä – Leijona-tähti välittömästi pihalle MM-kisoista Kysymys Janni Hussista mykisti selostuskopin – rallimies antoi sitten tuomionsa MTV:llä Lue myös: Kilpasiskolta tyly temppu Kaisa Mäkäräiselle kesken juoksukisan – ”Tämä on kisatilanne” Muut lajit 15.05.2026 - 15:55 Lasse Honkanen Kalle Rovanperä vahvisti ilouutisen – mukana MM-sarjan kisassa Suomessa Muut lajit 13.05.2026 - 08:15 Lasse Honkanen Lähde: Ferrari tarjosi talvella kisakuskin paikkaa viime kauden F1-kuskille Muut lajit 04.04.2026 - 13:25 Lasse Honkanen